Siirry suoraan sisältöön
Prisma logo
Ostoskori
    1. Okazu

    Tuotekuvaus

    Japanilainen keittiö on sushien, raamen-nuudeleiden ja tempuran muodossa tullut Suomeen jäädäkseen. Perinteinen japanilainen ruoka on kuitenkin paljon muutakin ja yleensä hyvin kasvispainotteista. Okazu-kirjaa on innoittanut japanilaisen kasvisruoan puhtain edustaja: buddhalainen temppeliruokaperinne, shōjin ryōri. 1200-luvulla eläneen Dōgenin mukaan vaatimattomiinkin kasviksiin pitää suhtautua kuin temppelin rakentamiseen. Jokaista raaka-ainetta pitää arvostaa ja ruoka on valmistettava sille omistautuen. Okazu avaa tien kasviksista koostuvaan, valmistusmenetelmiltään yksinkertaiseen ja uskomattoman herkulliseen ruokaan. Ideana on eri elementtien yhdistely vaikkapa japanilaisen arkiaterian muodossa: yksi liemi, kolme lisuketta ja kipollinen riisiä. Kirjan reseptit ovat helppoja ja ne on laadittu nimenomaan suomalaisia, kenen tahansa saatavilla olevia raaka-aineita käyttäen. Marjo Seki (s. 1958) asui Japanissa 20 vuotta ja toimi siellä mm. ravintoloitsijana, peruskoulun opettajana sekä tulkkina. Hän on Tampereella sijainneen legendaarisen Maruseki-ravintolan perustaja. Heikki Valkama (s. 1975) on toimittaja, kirjailija ja japanilaisen kulttuurin tuntija. Hän on julkaissut sekä lukuisia tietokirjoja että romaaneja, joista viimeisimpänä gastro dekkari Tulikukka (Tammi, 2019).

    Ominaisuudet

    Tuotekoodi
    9789523631403
    Paino (kg)
    0.404
    Pakkauskoko
    1 kpl
    Valmistusmaa
    Suomi

    Okazu

    32,90 €

    Toimitettuna

    Saatavilla

    Osta nyt, nouda myymälästä

    Ei saatavilla

    Oletko tyytyväinen tuotetietoihin?

    Ovatko tuotetiedot riittävät? Jos tuotetiedoissa on puutteita tai niitä voisi muuten parantaa, anna palautetta.