Siirry suoraan sisältöön

Prisman Asiakasomistajapäivät ke-su 17.-21.4. verkkokaupassa ja myymälöissä!

Lue lisää

Kaksikielinen (suomi-englanti) julkaisu sisältää 16 lukua, jossa kuvataan tilastotietojen avulla ihmisen toiminnan ympäristövaikutuksia ja yhteiskunnan toimenpiteitä ympäristön suojelemiseksi. Ympäristöasioita käsitellään monipuolisesti muun muassa ympäristötaloudellisista lähtökohdista käsin. Julkaisun aiheina ovat muun muassa päästöt ilmaan, vesien kuormitus ja tila, jätteet, maatalous, metsät, kalastus, biologinen monimuotoisuus, maankäyttö, energia ja liikenne. Lisäksi julkaisussa on tietoja eurooppalaisten suhtautumisesta ympäristöasioihin. Päästöt ilmaan -luvussa kuvataan Suomen kasvihuonekaasupäästöjen sekä muiden ilmapäästöjen kehitystä. Kasvihuonekaasupäästöjen tiedot perustuvat YK:n ilmastosopimukselle vuosittain toimitettavaan päästöinventaarioon, joka puolestaan on pohjana Kioton pöytäkirjan tavoitteiden seurannalle. Jätteet-luvussa esitetään EU:n jätetilastoasetuksen mukaisesti tehdyt tilastot jätteiden synnystä ja käsittelystä. Tilastot kattavat kaikki jätelajit, kansantalouden toimialat ja kotitaloudet. Maankäyttö-luvun tiedot perustuvat vuonna 2011 valmistuneeseen aineistoon, joka kattaa koko Suomen. Maakäyttöä kuvataan maakunnittain ja kunnittain. Luonnonvarojen kokonaiskäyttö antaa yleiskuvan ympäristöä kuormittavan ainemäärän muutoksista, ja bruttokansantuotteeseen ja väestömäärään verrattuna koko kansantalouden materiaaliriippuvuuden kehityksestä. Ympäristötaloudellinen näkökulma korostuu Luonnonvarojen kokonaiskäyttö -luvun lisäksi eniten luvuissa Tuotanto ja kulutus, Ympäristöverotus ja Ympäristönsuojelumenot. Ympäristötilasto kokoaa keskeiset ympäristötiedot ja -tilastot yksiin kansiin kerran vuodessa. Kirja on luotettavan ympäristötiedon lähde ja siitä löytyvät tiedot lukuina, aikasarjoina, kuvioina ja teksteinä. Suomea koskevien tietojen lisäksi on runsaasti vertailutietoja muista teollistuneista maista. Ympäristötilasto perustuu tutkimuslaitosten, hallinnon, Tilastokeskuksen, Eurostatin ja OECD:n keräämiin tietoihin. Vuosikirjan mukana on CD-ROM, jossa kirjan tilastotaulukot ja kuvioiden tiedot ovat Excel-taulukoina sekä kuviot valmiina tulostettavaksi värikkäinä kalvoina. Monipuoliset hakuominaisuudet helpottavat tietojen löytymistä levykkeeltä. Myös CD-ROM on suomeksi ja englanniksi.

Ympäristötilasto (+cd-rom)

Asiakasomistajahinta
47,35 €

Normaalihinta 55,70 €

Hinta ja saatavuus voivat vaihdella myymälöittäin
Tuotetta ei juuri nyt ole saatavilla verkkokaupasta.

Oletko tyytyväinen tuotetietoihin?

Ovatko tuotetiedot riittävät? Jos tuotetiedoissa on puutteita tai niitä voisi muuten parantaa, anna palautetta.