Siirry suoraan sisältöön

Yksinäisyyttä on pidetty aikamme ilmiönä ja yhtenä keskeisistä yhteiskunnallisista kysymyksistä. Sekä Suomessa että muualla maailmassa yksinäisyyttä käsittelevien julkaisujen määrä on moninkertaistunut viimeisten vuosikymmenien aikana. Tutkimus on tuottanut paljon tietoa yksinäisyyden yleisyydestä ja sen yhteyksistä erilaisiin demografisiin tekijöihin, sairauksiin, elämäntapahtumiin ja elämänasenteisiin. Tutkimustulokset ovat kuitenkin olleet osittain ristiriitaisia. Samalla ne ovat nostaneet esiin uusia kysymyksiä, sillä tarpeeksi ei ole kiinnitetty huomiota siihen, miten ihmiset itse yksinäisyyttään määrittelevät ja mitä se heidän jokapäiväisessä elämässään merkitsee. Kirja haastaa ymmärrystä yksinäisyydestä staattisena ja yksilön ominaisuuksiin liittyvänä kokemuksena. Empaattinen ja herkkä lähestymistapa yhdistettynä laadulliseen seuranta-asetelmaan tuo näkyväksi yksinäisyyden elämänkulullisen luonteen. Samalla se avaa niin sisällöllisiä kuin menetelmällisiä ikkunoita ikääntyvien sosiaaliseen elämän ja yksinäisyyden tutkimiseen sekä yksinäisyyden lievittämisestä käytyyn keskusteluun. Tutkimuskohteena ovat seitsemän -ja kahdeksankymppiset iäkkäät, joiden elämässä yksinäisyys on ollut hyvin eri tavoin ja erilaisista syistä läsnä. Myöhemmällä iällä koettua yksinäisyyttä tarkastellaan erityisesti rakoilevan sosiaalisen saattueen sekä menetettyjen ja toteutumattomien sosiaalisten roolien näkökulmasta tuoden näkyväksi yksinäisyyden prosessuaalinen ja niin mikro- kuin makrotason suhteisiin sidottu luonne.

Tuotekoodi
9789515110534
Paino (kg)
0.45
Pakkauskoko
1 kpl
Valmistusmaa
Suomi

Tiilikainen, Yksinäisyys ja elämänkulku

47,30 €
Hinta ja saatavuus voivat vaihdella myymälöittäin
Tuotetta ei juuri nyt ole saatavilla verkkokaupasta.

Huomaa pidempi toimitusaika

Tämä kirja on hankintatuote, joten emme valitettavasti voi antaa tarkkaa arviota toimitusajasta.

Oletko tyytyväinen tuotetietoihin?

Ovatko tuotetiedot riittävät? Jos tuotetiedoissa on puutteita tai niitä voisi muuten parantaa, anna palautetta.