Hannu-Pekka Heikkisen esikoisrunokokoelma on älykästä, epigrammaattisen tiivistä ja melankolisen hilpeää runoa Väinö Kirstinän Pitkän tähtäyksen LSD-suunnitelman (1967) käynnistämässä sivilisaatiokriittisessä perinteessä. Monissa runoissa on vapautunutta typografista ja verbaalista leikittelyä. Runoilija on etsinyt "yhteiskunnallisen vaikuttamisen tasoa, jota ei leimaisi paatos tai jäykät vastakkainasettelut, vaan uutta luova kepeys ja kokeellisuus".