Suomen tekijänoikeukslain 21 §:n mukaan tekijänoikeudella suojattuja teoksia saa esittää vapaasti jumalanpalveluksisssa, opetuksen yhteydessä, maksuttomassa tilaisuudessa jossa esittäminen ei ole pääasia sekä yleishyödyllisessä tilaisuudessa. Tällöin ei tarvitse hankkia tekijän lupaa eikä maksaa teoksen käytöstä korvausta. Vapaa hyväksikäyttöoikeus on ankarin tekijän yksinoikeuteen tehtävä rajoitus. Vapaan esittämisen poikkeukset ovat vanhaa lainsäädäntöä. Vertailu pohjoismaiden välillä osoittaa, että sääntely on 1990-luvuntekijänoikeusuudistuksiin asti ollut varsin yhtenäistä. Tekijänoikeus oikeudenalana tulee uudistumaan ja harmonisoitumaan. Tämä pakottaa arvioimaan myös vapaan julkisen esittämisen poikkeukset uudelleen. tekijänoikeuden rajoitukset merkitsevät puuttumista perustuslain turvaamaan omaisuuden suojaan. Suomessa on 1990-luvulla uudistettu perusoikeuksien rajoitusjärjestelmää. Tekijänoikeutta rajoitettaessa taustalla tulee olla painava yhteiskunnallinen tarve. Suhteellisuusperiaatteen mukaan rajoitus ei saa mennä pidemmälle kuin tämä yleinen tarve vaatii. Perusoikeusnäkökulmasta sopimuslisenssijärjestely katsotaan vähiten tekijän oikeutta rajoittavaksi poikkeusjärjestelyksi. Suurin tekijänoikeuslakiin kohdistuva muutostekijä on EY:n tietoyhteiskuntadirektiivi, jolla pyritään yhtenäistämään jäsenvaltioiden tekijänoikeuteen tekemät poikkeukset ja rajoitukset. Direktiivi on vasta valmisteluvaiheessa. Näyttää kuitenkin selvältä, että direktiivin rajoituksia salliva säännös tulee sisältämään niin sanotun kolmivaiheisen testin. tekijän yksinoikeuteen tehtävän rajoituksen on oltava tietty erikoistapaus, rajoitus ei saa muodostaa ristiriitaa teoksen normaalin käytön kanssa eikä rajoituksella saa kohtuuttomasti loukata tekijän laillisia etuja. Vapaan julkisen esittämisen poikkeukset on arvioitava uudelleen. Kolmivaihetestin on katsottu puoltavan sopimuslisenssijärjestelyä.