Liikuntapaikkarakentamisen tukeminen on ollut järjestöavustusten ohella valtion keskeinen liikuntapoliittinen väline 1930-luvun alusta alkaen. Vaikka päävastuun rakentamisen kuluista ovat kantaneet kunnat, valtio on avustuksillaan tarjonnut usein ratkaisevan liikuntapoliittisen selkänojan kuntien päättäjille. Rahan lisäksi tarjolla on ollut asiantuntijuutta. Liikuntapaikkarakentaminen edellyttää erikoisosaamista. Valtion ja läänien kautta saadun neuvonnan hyöty on voinut olla jopa suurempi kuin rahallisen avustuksen. Valtio liikuntarakentamisen linjaajana tarjoaa näköaloja tukipäätösten taustalle. Liikuntarakentamiseen liittyviä intohimojaan ovat halukkaasti liikuntahallinnolle esitelleet kunnat, urheilun keskusjärjestöt ja lajiliitot, poliitikot ja nyttemmin myös yksityiset rakentajat. Valtion linja on muotoutunut näiden intressitahojen ristiaallokossa.