Siirry suoraan sisältöön

Tämä kirja, Uusi Aika, on trilogian Itseäni etsimässä, Elämä jatkuu, viimeinen osa. On sanonta: katso ihmistä. Tässä kolmannessa osassa katson ihmistä. Lopulta katson itseäni, sillä tuo sanonta kertoo sen, että katsoessani ihmistä, katson itseäni. Me olemme toisillemme sielun peilejä. Tämä katsominen tapahtuu tavalla, jossa yhä enemmän kuuntelen saamiani kysymyksiä lähimmäisiltä, kiinnitän enemmän huomiota omiin ajatuksiini, tunteisiini ja reagointiin eri tilanteissa ulottuvuudesta riippumatta. Mutta katsoessani ihmistä, haluan laajentaa tämän katsomisen muotoon, katso lähimmäistäsi. Lähimmäinen on paljon laajempi käsite kuin ihminen. Siten kaikki, mikä mahtuu käsitteeseen lähimmäinen, energiaolomuoto, on peilini, todellisuudesta, siten ulottuvuudesta riippumatta. Me olemme yksilöitä, koska haluamme kokea erillisyyttä. Tämä erillisyyden harha täällä maassa ei ole uni, vaan eriasteinen todellisuus, muiden todellisuuksien tapaan. Tässä kirjassa avaan, annan erilaisia tulkintoja joistain edellisissä kirjoituksissa olleista tapahtumista ihan vain siksi, koska haluan korostaa näkemystä, ettei ole yhtä ainoaa ja siten oikeaa totuutta, vaan lukuisia totuuksia, totuuden murusia. Haluan myös sanoa, elämä ei ole kuoleman vakava asia. Elämä on iloa, onnellisuutta, tyytyväisyyttä itsensä löytämistä, ja paljon muita ihania asioita. Mitä enemmän löydämme itseämme ja sitä kautta ymmärrämme itseämme, sen onnellisempia olemme. Tämä tulee siitä, että turhat ja opitut pelot väistyvät. Tähän ei ole oikopolkuja, mutta lukemattomia erilaisia keinoja ja tapoja. Nämä kolme kirjoitusta ovat vain yksi tie, totuus ja elämä. Meillä jokaisella on oma totuutemme.

Tuotekoodi
9789529301003
Paino (kg)
0.758
Pakkauskoko
1 kpl
Valmistusmaa
Suomi

Pistemaa, Uusi aika

37,35 €

Huomaa pidempi toimitusaika

Tämä kirja on hankintatuote, joten toimitusaika voi olla tavallista pidempi. Arvioitu toimitusaika on noin 1–4 viikkoa.

  • Ilmainen palautus 30 päivää
  • Ilmainen toimitus Postin nouto­pisteeseen yli 100 € ostoksille.
  • Asiakasomistajalle Bonusta jopa 5 %.

Oletko tyytyväinen tuotetietoihin?

Ovatko tuotetiedot riittävät? Jos tuotetiedoissa on puutteita tai niitä voisi muuten parantaa, anna palautetta.