Erilaiset ryhmäidentiteetit tavoittelevat itselleen tilaa jälkimodernin ajan yhteiskunnallisessa keskustelussa. Identiteettipolitiikan käsitteellä tarkoitetaan ryhmäidentiteettejä koskevaa julkista keskustelua, jolloin tunnustusta hakevia ryhmäidentiteettejä ovat esimerkiksi kansallinen, uskonnollinen ja sukupuoli-identiteetti. Yksilöt ja ryhmät eivät kuitenkaan valitse identiteettiään omatoimisesti, vaan identiteetti annetaan yhteiskunnan suorittaman hyväksyvän tunnustamisen välityksellä. Hyväksyvä tunnustaminen on viime vuosina noussut yhteiskuntatutkimuksen keskeiseksi käsitteeksi, mutta sen soveltaminen on mahdollista myös muilla tutkimusaloilla. Missä mielessä uskonnon ja teologian kenttä tarjoaa konkreettisia esimerkkejä ja teoreettisia malleja, joihin käsitteellä viitataan? Uskonto ja identiteettipolitiikka tarkastelee tapoja, joilla suomalaista identiteettiä on rakennettu niin itsenäisyyden alun modernin yhtenäiskulttuurin aikana kuin nykyisessä jälkimodernissa kulttuurissa. Erityisenä painopistealueena on uskonnon merkitys identiteettien vuorovaikutukselle sekä identiteettipolitiikka Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kontekstissa. Kirjan artikkelit muodostavat ensimmäisen suomenkielisen esityksen hyväksyvän tunnustamisen soveltamisesta erityisesti uskontoon liittyviin keskusteluihin.