Kasteinen maa luovuttaa auringolle unensa ja aurinko juo sen usvaisin henkäyksin. Pensaat levittävät käsivartensa suojellen, varoen… Sillä siipeni lepäävät myttynä vierelläni. Voimattomina ja särkyneinä raivoavien myrskyjen tikareista, uupuneina Elämän tuulten heittelyistä, viiltyneinä puhjenneiden unelmien haavoista. Kukka ojentaa metensä ja mehiläinen hunajakennonsa. Perhonen tarjoaa siipiään unelmilleni, mutta enhän niitä voi ottaa - en sen ainoaa elämää viedä. Minun on paikattava omat siipeni.