Ukko istuu, kiikuttaa, tuprauttaa. Miettii, muistelee. Puhuu kissalle, rakkaalleen. Ukko ja Hyrrä-kissa ovat tottuneet ja kiintyneet toisiinsa. Eipä heillä enää juuri muuta seuraa olekaan kuin toisensa, kodinhoitaja käy silloin tällöin. Vuonna 1915 syntynyt ukko päättää ryhtyä kertomaan Hyrrälle elämäntarinaansa. Ja kyllä hänellä kerrottavaa riittääkin lähtien karusta lapsuudesta, jolloin ankara selkäsauna sai hänet lopettamaan puhumisen ja koulussa häntä sanottiin hiljaseksi Viljaseksi. Sittemmin kohtalo heittelee ukkoa niin Amerikkaan kuin Neuvostoliittoonkin ja lopulta takaisin kotikonnuille Teuvalle, Perälänkylän Luusinloukolle. Tarinoinnin lomassa ehtivät presidentit vaihtua ja ihminen lentää Kuuhun. Kissa on hyvä kuuntelija, sille voi kertoa kaunistelematta asiat niin kuin ne ovat ja avautua naissuhteistakin. Ukon tarinoissa armoitettu kertoja Henry Aho kuvaa osuvasti, mitä ikääntyneet ajattelevat nykymaailman menosta sata vuotta elämänkokemusta tuo jo vähän perspektiiviä. Ukon elämän koomisille sattumuksille ei voi olla ääneen naurahtamatta. Ahon romaanissa tarina kulkee, lukija viihtyy ja intensiteetti säilyy loppuun asti.