Siirry suoraan sisältöön

Työuran uurtaja on ryhmämenetelmä, jonka ohjelman aikana tutustutaan elinikäisen oppimisen ajatukseen, tunnistetaan omia vahvuuksia ja kehitystarpeita sekä asetetaan henkilökohtaisia tavoitteita tulevalle työuralle. Ryhmässä mietitään ratkaisuja myös siihen, miten voi löytää tasapainoa työn ja levon sekä työn ja muun elämän välille. Työskentely alkaa osallistujien uratavoitteiden keskinäisestä peilaamisesta ja henkilökohtaisten taitojen tunnistamisesta. Ohjelman lopussa jokainen osallistuja luo omaa lähitulevaisuuttaan koskevan suunnitelman uranhallintansa ja hyvinvointinsa edistämiseksi. Ohjaajan käsikirja tukee Työuran uurtaja ryhmämenetelmän ohjaajaa yksityiskohtaisesti koko ohjelman ajan. Käsikirjassa on menetelmän tausta, toteuttamiseen liittyvät ohjeet ja tarkka kuvaus kunkin harjoituksen kulusta. Harjoitukset pohjautuvat aina edellisten harjoitusten tuottamiin oppimiskokemuksiin. Osallistujan työkirja on ryhmämenetelmään osallistuvan henkilökohtainen opas, joka auttaa osallistujaa työstämään omaa tavoitesuunnitelmaansa ryhmän aikana.

Tuotekoodi
9789518028454
Paino (kg)
0.241
Pakkauskoko
1 kpl
Valmistusmaa
Suomi

Työuran uurtaja -ryhmämenetelmä

19,60 €
Hinta ja saatavuus voivat vaihdella myymälöittäin
Tuotetta ei juuri nyt ole saatavilla verkkokaupasta.

Oletko tyytyväinen tuotetietoihin?

Ovatko tuotetiedot riittävät? Jos tuotetiedoissa on puutteita tai niitä voisi muuten parantaa, anna palautetta.