Siirry suoraan sisältöön

Työnohjauksella on keskeinen rooli eri alojen asiantuntijuuden ja työmenetelmien kehittymisessä sekä hiljaisen tiedon sanoiksi ja osaamiseksi muuntumisessa Työnohjaus tunnetaan erityisesti sosiaali-, kasvatus- ja terveydenhoitoalojen menetelmänä, mutta se leviää eri nimityksillä myös aiempaa laajemmalle. Työnohjausta käytetään jo paljon esimerkiksi johtamisen tukena. Tässä kirjassa luodaan yleiskatsaus työnohjauksen teoriaan ja käytäntöihin. Lisäksi siinä pohditaan työnohjauksen roolia ja vaikuttavuutta työyhteisön ja henkilöstön hyvinvoinnin sekä työn kehittämisen menetelmänä. Erityisesti tekijät tarkastelevat työnohjauksen roolia sosiaalityön alalla. Sosiaalityö on ala, joka soveltuu esimerkiksi hyvin, sillä ala muuttuu jatkuvasti. Työn haasteet, työmenetelmät ja asiantuntijuus ovat kehittyneet lähihistoriassa huomattavasti. Sosiaalityön kehitys on rakentunut tutkimustietoon ja vahvaan ammatilliseen osaamiseen. Kaikessa mukana on kulkenut työnohjaus. Kirja soveltuu korkeakoulu- ja yliopisto-opintoihin sekä työnohjaajakoulutukseen. Lisäksi se soveltuu käsikirjaksi työnohjaajille.

Tuotekoodi
9789513746186
Paino (kg)
0.38
Pakkauskoko
1 kpl
Valmistusmaa
Suomi

Työnohjaus sosiaalityössä

52,50 €
Hinta ja saatavuus voivat vaihdella myymälöittäin
Tuotetta ei juuri nyt ole saatavilla verkkokaupasta.

Oletko tyytyväinen tuotetietoihin?

Ovatko tuotetiedot riittävät? Jos tuotetiedoissa on puutteita tai niitä voisi muuten parantaa, anna palautetta.