Siirry suoraan sisältöön

Tuotemallintaminen on kokonaisvaltainen tapa hallita rakennushankkeen tietoja digitaalisessa muodossa. Tuotemallin avulla kaikki rakennusten suunnittelussa, toteuttamisessa, käytössä ja ylläpidossa tarvittava tieto on paremmin hallittavissa - nopeasti, reaaliajassa, havainnollisesti ja älykkäässä muodossa. Tuotemallin avulla voidaan siirtää ja hallita valtava määrä tietoa entistä luotettavammin ja tehokkaammin. Tämä kirja antaa ohjeita tuotemallin tehokkaaseen hyödyntämiseen rakennushankkeen kaikissa vaiheissa. Kirjassa selvitetään yleistajuisesti tuotemallipohjaisen rakennussuunnittelun ja rakennushankkeen periaatteet. Kirjan ohjeet auttavat rakennushankkeen osapuolia yhteisen mallintamistavan määrittämisessä. Kirja soveltuu myös perus- ja jatkokoulutusmateriaaliksi tuotemallipohjaisten työskentely- ja toimintatapojen opettamiseen ja itseopiskeluun. Kirja on osa Rakennusteollisuus RT ry:n käynnistämän Pro IT -hankkeen tuloksia. Hankkeen tavoitteena on ollut kehittää kansallinen tuotemallintamiseen perustuva rakennusprosessin tiedonhallintatapa. Hankkeeseen on osallistunut laaja joukko rakennusalan eri toimijoita, suunnittelijoita, urakoitsijoita, rakennuttajia ja kiinteistöjen omistajia sekä rakennustuoteteollisuuden ja ohjelmistojen edustajia.

Tuotemallintaminen rakennushankkeessa

22,00 €
Hinta ja saatavuus voivat vaihdella myymälöittäin
Tuotetta ei juuri nyt ole saatavilla verkkokaupasta.

Oletko tyytyväinen tuotetietoihin?

Ovatko tuotetiedot riittävät? Jos tuotetiedoissa on puutteita tai niitä voisi muuten parantaa, anna palautetta.