Siirry suoraan sisältöön

Prisman Asiakasomistajapäivät ke-su 17.-21.4. verkkokaupassa ja myymälöissä!

Lue lisää

Ihmettelemme aina niinsanottua Self made man'ia - henkilöä, joka on luonut menestyksensä omin avuin. Jotkut kadehtivat häntä, vaan mitäpä siitä? Kateus on myös ihmettelyä, kielteistä ihmettelyä. "Tulesta tullut" on Etelä-Viron suurimman lämpö- ja energiafirman omistajan ja johtajan Tiit Veeberin rehellinen omakuva. Kirja alkaa kuvauksella miehen karusta lapsuudesta, joka oli toisaalta täynnä Tarton köyhälistökaupunginosan Supilinnan tarjoamia riemuja. Veeber muistelee myös katkonaista koulutaivaltaan ja seikkailujen kyllästämää nuoruuttaan. Hän kuvaa neuvostoaikaista työtä ja yritystoimintaa, joka oli tuolloin lain nojalla rangaistavaa, mutta tänään aivan luonnollista taloudellista toimintaa. Eräässä vaiheessa Tiit Veeber työskenteli yhtä aikaa seitsemässä eri työpaikassa mm. talonmiehenä, lämmittäjänä sekä tiedeinstituutin johtajan sijaisena. Teoksen yleissävy on humoristinen ja hyväntahtoinen. Toisaalta Veeber ei jätä näpäyttämättä niitä henkilöitä, jotka ovat näpäytyksen ansainneet. Omat rangaistuksensa Veeberkin sai - rehellisestä työstä. Se ei tapahtunut kuitenkaan oikeudettomana neuvostoaikana, vaan vapaassa ja demokraattisessa Virossa. Kilpailijoiden onnistui pitää salakavalan kähminnän ansiosta Tiit Veeber vankilassa 13 vuorokautta. Veeberin tuntemukset ja kokemukset vankilan sellistä, oikeudesta ja vapauttamisesta ovat kirjan vaikuttavimpia osia. Kirjassa kerrotaan paljon myös Tiit Veeberin useista yhteisyrityksistä suomalaisten kanssa. Osansa saa kertomus Kavastun meijerin rakentamisesta Tarton maakunnassa, Veeberin omistaman Viron ainoan lossin vieressä. Mukana on myös kuvaus siitä, miten hyvin osapuolet ymmärsivät toisiaan, kun Veeberin yhteistyökumppaneina olivat Kotkan kaupungin sähköyhtiö ja Fortun-yhtiö. Tietävätkö suomalaiset, miltä he näyttävät Virosta katsottuna? Tiit Veeberin teos kertoo myös sen. Olev Remsu

Veeber, Tulesta tullut

Asiakasomistajahinta
15,09 €

Normaalihinta 17,75 €

Hinta ja saatavuus voivat vaihdella myymälöittäin
Tuotetta ei juuri nyt ole saatavilla verkkokaupasta.

Oletko tyytyväinen tuotetietoihin?

Ovatko tuotetiedot riittävät? Jos tuotetiedoissa on puutteita tai niitä voisi muuten parantaa, anna palautetta.