Siirry suoraan sisältöön

Erja Tapanisen vauhdikkaaseen lapsuuteen liittyi voimakas kokemus Jumalan läsnäolosta ja sisimmän puhtaudesta. Hengelliset kokemukset kuitenkin karsivat nuoruuden uusissa vaiheissa. Erjan toive hohdokkaasta elämästä näytti toteutuvan, kun Ari Tapanisen Chervoleti Malibussa alkanut kotimatka piteni elämän mittaiseksi avioliitoksi. Ajoittain hyvin onnellisen avioparin elämään alkoi kuitenkin ajautua synkkiä pilviä. Ravintolaelämä ja runsas alkoholinkäyttö hallitsi viikko-ohjelmaa entistä enemmän ja perheen lapsetkin joutuivat kärsimään poikkeuksellisesta elämänrytmistä. Tarkoituksettomalta ja tyhjältä tuntuvan elämän keskellä Erjan mieleen palautuivat lapsuuden kokemukset. Hänen sisimpänsä alkoi täyttyä vastustamattomalla Jumala-kaipuulla. Käännekohdaksi muodostui keväinen kapakkailta, jolloin Jumala puuttui Erjan ja Arin elämään yliluonnollisella tavalla. Tästä alkoi hyvän ja pahan taistelu, joka monien vaiheiden jälkeen päättyi ympäristöäkin säväyttävällä tavalla. Erja Tapaninen toimii nykyään evankelistana kertoen parasta tietämäänsä sanomaa Jumalan rakkaudesta ja anteeksiantamuksesta. Hän ei koskaan unohda, että hänet on tulesta temmattu!

Tuotekoodi
9789516069251
Paino (kg)
0.05
Pakkauskoko
1 kpl
Valmistusmaa
Suomi

Tulesta temmattu

1,80 €
Hinta ja saatavuus voivat vaihdella myymälöittäin
Tuotetta ei juuri nyt ole saatavilla verkkokaupasta.

Oletko tyytyväinen tuotetietoihin?

Ovatko tuotetiedot riittävät? Jos tuotetiedoissa on puutteita tai niitä voisi muuten parantaa, anna palautetta.