Siirry suoraan sisältöön

Toimittajien ammattikunta on ollut jo 1980-luvun loppupuolelta lähtien niin sanottu tasapainoala:naisia ja miehiä on toimittajina ollut suurin piirtein yhtä paljon. Naisten määrä toimitusten alemmissa ja keskijohdon päällikkötehtävissä on myös lisääntynyt. Sen sijaan sanomalehtien huippujohtoon, päätoimittajiksi naiset eivät näytä yltävän. Tilauksessa naispäätoimittaja on tasa-arvo, journalismi ja suomalaisten naistoimittajien urakehitys-projektin väliraportti. Siinä eritellään niitä rakenteellisia, kulttuurisia ja yksilöllisiä tekijöitä, jotka selittävät, miksi naispäätoimittajat eivät etene urallaan samalla tavoin kuin miehet. Naistoimittajien uraesteet näyttävät madaltuvan, sillä naisia tarvitaan toimitusten johtoon sisällöllisistä syistä. Naistoimitajien oletetaan tuottavan naisia kiinnostavia sisältöjä, joita ilman ei kilpailussa (nais)yleisöstä voi pärjätä. Samasta syystä naisia tarvitaan toimitusten johtoonkin. Avoimeksi kysymykseksi kuitenkin jää, muuttuuko journalismi sittenkään, vaikka toimitukset naisistuvat. Naisten määrän lisääntyminen toimituksissa ei välttämättä johda journalismin sukupuolittuneiden rakenteiden purkautumiseen. Naisten määrän kasvu toimituksissa ei myöskään automaattisesti muuta mediayritysten ja toimitusten kulttuuria ja toimintatapoja nykyistä tasa-arvoisemmaksi.

Tuotekoodi
9789514476082
Paino (kg)
0.181
Pakkauskoko
1 kpl
Valmistusmaa
Suomi

Tilauksessa naispäätoimittaja?

13,80 €
Hinta ja saatavuus voivat vaihdella myymälöittäin
Tuotetta ei juuri nyt ole saatavilla verkkokaupasta.

Oletko tyytyväinen tuotetietoihin?

Ovatko tuotetiedot riittävät? Jos tuotetiedoissa on puutteita tai niitä voisi muuten parantaa, anna palautetta.