Siirry suoraan sisältöön

Monen asian yhtäaikainen tekeminen on tieteellisesti osoitettu tehottomaksi työtavaksi. Tietotulvan keskellä on tärkeää, että mieli on rento, kirkas ja keskittynyt, jotta voi olla tehokas, luova ja tehdä hyviä päätöksiä. Kun tehtävälista kasvaa, ihmisen luontainen reaktio on toimia. Tämä kääntyy työelämässä usein itseään vastaan. Sen sijaan, että pysähtyisimme ja miettisimme, mikä on tärkeää, syöksymme suinpäin touhuamaan vähän kaikkea. Työhön menee entistä enemmän aikaa, jolloin uudet tehtävät kasautuvat edellisten päälle, mikä puolestaan lisää stressiä ja huonontaa suoritusta entisestään. Mindfulnessissa eli tietoisuustaidoissa on kyse ennen kaikkea mielen treenaamisesta. Tässä teoksessa nojataan tutkittuun tietoon siitä, että mindfulnessin harjoittaminen on tulevaisuudessa yritysten menestyksen päätekijöitä. Kirjassa kerrotaan, miten menetelmää voi soveltaa työelämään, ja esitellään käytännöllisiä ja helppoja vinkkejä, joiden avulla voi tehostaa jokapäiväistä työntekoa ja parantaa muun muassa keskittymiskykyä ja kärsivällisyyttä. Kirja sisältää käytännön ohjeet mindfulnessin tavoitteelliseen harjoittamiseen ja oman 10 minuutin päivittäisen harjoitusohjelman kokoamiseen.

Tuotekoodi
9789524517232
Paino (kg)
0.44
Pakkauskoko
1 kpl
Valmistusmaa
Suomi

Hougaard, Tilaa ajatella - Tehosta työtäsi mindfulnessin avulla

39,05 €
  • Ilmainen palautus 30 päivää
  • Ilmainen toimitus Postin nouto­pisteeseen yli 100 € ostoksille.
  • Asiakasomistajalle Bonusta jopa 5 %.

Oletko tyytyväinen tuotetietoihin?

Ovatko tuotetiedot riittävät? Jos tuotetiedoissa on puutteita tai niitä voisi muuten parantaa, anna palautetta.