Tapani Innanen tarkastelee väitöskirjassaan nuorten hakeutumista opiskelemaan teologiaa ja heidän opiskeluaikaista kehitystään ajankohtana, jolloin säätypappeus korvautui modernilla ammattiprofessiolla. Tutkimuksessa selvitetään, miltä alueilta, ja millaisesta uskonnollisesta ja sosiaalisesta ympäristöstä nuoren tasavallan sivistyneistö rekrytoitui sekä mitä mahdollisuuksia, odotuksia ja pelkoja uuteen professiokuvaan liittyi. Samalla luodaan kuvaa myös naisten asemasta teologian opiskelijoiden joukossa sekä kirkon ja nationalismin suhteiden heijastumisesta nuorten opiskelijoiden elämään. Innanen analysoi monipuolisesti suomalaista yhteiskuntaa vuosina 1918-1929 ja käyttää hyväkseen tilastotietoja, mutta vie samalla lukijansa muistelu-, päiväkirja- ja rakkauskirjelainausten avulla keskelle ylioppilaiden arkea ja juhlaa.