Siirry suoraan sisältöön

Prisman Asiakasomistajapäivät ke-su 17.-21.4. verkkokaupassa ja myymälöissä!

Lue lisää

Talous ja yhteiskuntateoria -teossarja esittelee taloudellisen ajattelun teemoja aikakausien ja kulttuurien vaihdellessa. Se antaa perustiedot taloudesta antiikin ja keskiajan ajattelussa, poliittisen taloustieteen klassikoista, sosiologian ja taloustieteen klassisista ja moderneista esityksistä sekä näiden kritiikistä. Sarjan toinen osa Modernin maailman talous ja sen kritiikki käsittelee aikaa 1800-luvun lopulta eteenpäin, jolloin kapitalistinen markkinatalous ulotti kiihtyvällä vauhdilla lonkeronsa maapallon etäisimpiin kolkkiin. Samoihin aikoihin taloutta alettiin tutkia erillään muusta yhteiskunnasta ja sen ilmiöistä. Hallitsevaan asemaan taloustieteellisessä ajattelussa kohosi uusklassinen taloustiede, joka nojautuu käsitykseen rationaalisia valintoja tekevästä kuluttajasta. Tähän näkemykseen myös yhteiskuntateoria joutui ja joutuu edelleen ottamaan kantaa. Talouden ja yhteiskunnan suhdetta tarkastellaan teoksessa muun muassa sosiologian ja taloustieteen klassikoiden kautta. Lisäksi kirjassa pureudutaan kuluttamisen, yhteiskunnallisen järjestyksen sekä taloudellisen oikeudenmukaisuuden teemoihin. Länsimaisen kulutusyhteiskunnan vastapainoksi esitellään postkolonialistista tutkimusta sekä antropologien esimerkkejä kulttuureista, joissa sosiaalisista suhteista irrallista taloudellista toimintaa ei voida edes kuvitella.

Talous ja yhteiskuntateoria II

Asiakasomistajahinta
30,64 €

Normaalihinta 36,05 €

  • Ilmainen palautus 30 päivää
  • Ilmainen toimitus Postin nouto­pisteeseen yli 100 € ostoksille.
  • Asiakasomistajalle Bonusta jopa 5 %.

Oletko tyytyväinen tuotetietoihin?

Ovatko tuotetiedot riittävät? Jos tuotetiedoissa on puutteita tai niitä voisi muuten parantaa, anna palautetta.