Siirry suoraan sisältöön

"Mistä oikein aloittaisin?" äiti kysyy ennen kuin alkaa puhua mikrofoniin. Vuosia myöhemmin, äidin jo kuoltua, poika haluaa kuunnella nuo vanhat kelanauhat uudelleen. Nyt vapaaehtoisessa maanpaossa Kanadassa asuva, kotimaansa ja äidinkielensä menettänyt, uuteen ympäristöön sopeutumaton kertoja ei alkuun päästyään pysty enää lopettamaan. Kuunnellessaan hän pohtii Jugoslavian historiaa, juutalaista identiteettiään ja äitinsä elämää ja kysyy, miksi tunnemme huonoimmin ne ihmiset, jotka ovat meille kaikkein lähimpiä. Miettiessään kuumeisesti, millaisen kirjan hän äidistään kirjoittaisi, jos osaisi kirjoittaa, hän tulee samalla kertoneeksi tämän tarinan humoristisella ja koskettavalla tavalla. Äidin kertomukset ovat joskus arvoituksellisia kuin zeniläiset koanit, vaikka traagisia, ja koko lyhyt teos enemmän meditaatiota kuin vain romaani. Pecissä, Jugoslaviassa, vuonna 1948 syntynyt David Albahari muutti 1994 Kanadan Calgaryyn. Arvostetuimpiin serbiankielisiin nykykirjailijoihin lukeutuva Albahari on julkaissut yhdeksän novellikokoelmaa ja yhdeksän romaania, joita on käännetty viidelletoista kielelle. "Syötti" on saanut NIN-palkinnon vuoden 1996 parhaana romaanina sekä Balkanin maiden kustantajien Balkanika-palkinnon ja Brücke Berlin -palkinnon.

Tuotekoodi
9789525664034
Paino (kg)
0.211
Pakkauskoko
1 kpl
Valmistusmaa
Suomi

Syötti

20,35 €
Hinta ja saatavuus voivat vaihdella myymälöittäin
Tuotetta ei juuri nyt ole saatavilla verkkokaupasta.

Oletko tyytyväinen tuotetietoihin?

Ovatko tuotetiedot riittävät? Jos tuotetiedoissa on puutteita tai niitä voisi muuten parantaa, anna palautetta.