Siirry suoraan sisältöön

Tutkimuksen tavoitteena oli tutkia sosiaalitoimiston sosiaalityöntekijöiden ammatillista toimintaa 2000-luvun alussa, uudistuvassa yhteiskunnallisessa tilanteessa, jossa kuntien sosiaali- ja terveyspalveluiden organisaatioita ja niihin liittyvää ammatillista toimintaa muotoillaan uudelleen. Tutkimusta varten haastateltiin yhteensä 72 sosiaali- ja terveysalan ammattilaista (37 sosiaalityöntekijää, 14 terveydenhoitajaa, 7 lääkäriä, 9 psykologia, 5 työvoimaohjaajaa. Haastatteluaineisto analysoitiin fenomenograafisella tutkimusotteella sisällönanalyysia soveltaen. Tutkimuksen analyysin perusteella voi sanoa, että kuntien sosiaalitoimiston sosiaalityöntekijöiden toimintaroolit ovat selvästi moninaistuneet 2000-luvun ensimmäisinä vuosina. Lisäksi organisaatioihin, toimintaympäristöihin sekä toimintarooleihin liittyvä uudistuminen ja moninaistuminen tuottaa sosiaalityöntekijöille mahdollisuuden toimia aikaisempaa vahvemmin sosiaalisen ammattilaisina ja asiantuntijoina. Sosiaalisen ammattilaisuuteen liittyvä monimuotoistuminen näkyy osaltaan myös siinä, että sosiaalityöntekijät laajentavat ja supistavat sosiaaliseen osaamiseen kiinnittyviä toimintaroolejaan riippuen siitä, millaisissa toimintaympäristöissä, millaisissa työnajaollisissa yhteistyösuhteissa sekä kenen ammattiryhmän kanssa he toimivat. Toisaalta sosiaaliseen osaamiseen liityvät toimintaroolit liittyvät yhä useammin myös muiden ammattilaisten työhön. Näin ollen eri ammattilaiset näyttävät olevan tilanteessa, jossa sosiaalisesta osaamisesta myös kilpaillaan. Kilpailua syntyy todenäköisemmin terveydenhoitajien kanssa. Kaiken kaikkiaan tutkimuksen perusteella voi sanoa, että moninaistuva ja uudistuva työ tuottaa yhä moniulotteisemman sosiaalityöntekijän ammatti-identiteetin. Sosiaalityöntekijät orientoituvat työhönsä vaihtelevasti perheneuvojan/asiakasneuvojan, hyvinvoinnin katalysaattorin, sosiaalisen resurssoijan, sosiaalisen kriisityön, erityisosaajan sekä kehittäjän identiteetin käsin.

Tuotekoodi
9789514485909
Paino (kg)
0.681
Pakkauskoko
1 kpl
Valmistusmaa
Suomi

Sosiaalityöntekijät sosiaalisen ammattilaisina

51,85 €
Hinta ja saatavuus voivat vaihdella myymälöittäin
Tuotetta ei juuri nyt ole saatavilla verkkokaupasta.

Oletko tyytyväinen tuotetietoihin?

Ovatko tuotetiedot riittävät? Jos tuotetiedoissa on puutteita tai niitä voisi muuten parantaa, anna palautetta.