Siirry suoraan sisältöön

Talvisota oli ohi ja Paavo palasi rintamalta Kuopion kautta Outokumpuun. Hän kirjoitti Sirkalle kirjeen, jossa ehdotti tapaamista Kuopion asemalla. Sirkka oli sodan alla valmistunut sairaanhoitajaksi ja määrätty liikekannallepanossa Siilinjärvelle sotasairaalaan. Tapaaminen järjestyi ja sillä reissulla he menivät kihloihin. Häät vietettiin syksyllä ja yhteinen elämä alkoi uuden sodan varjossa. Paavo lähti kesäkuussa rintamalle ja ensimmäinen lapsi syntyi kovien taistelujen aikaan heinäkuussa. Edessä olivat raskaat sotavuodet, ainainen ikävä ja seuraavan tapaamisen odotus. Monet Paavon ja Sirkan toisilleen, sukulaisille ja ystäville kirjoittamat kirjeet kertoivat kasvavan perheen selviytymisestä näissä vaikeissa olosuhteissa. Talvisodan ajasta sotasairaalassa Sirkka on kertonut päiväkirjassaan. Siinä välittyy suurten taistelujen jälkeinen kiire, kun satoja haavoittuneita tuodaan yöllä sairaalaan ja nuoren ihmisen tuntemukset, kun hän hakee voimaa lumisesta luonnosta. Jatkosodan päiväkirja on kertomus sodan läsnäolosta pienten lasten elämässä. Kirjeistä selviää Paavon kulku Aunuksen rintamalla. Taistelujen kuvauksissa on käytetty Sirkan keräämiä lehtileikkeitä. Outokummun kaivosyhteisö oli poikkeuksellinen ympäristö sotavuosina. Perheen elämän kuvaa tehdaspaikkakunnalla laajennetaan Kaivoksen historian ja paikallishistorian avulla.

Tuotekoodi
9789522351159
Paino (kg)
0.25
Pakkauskoko
1 kpl
Valmistusmaa
Suomi

Talvitie, Sodan ja ikävän vuodet

24,05 €
  • Ilmainen palautus 30 päivää
  • Ilmainen toimitus Postin nouto­pisteeseen yli 100 € ostoksille.
  • Asiakasomistajalle Bonusta jopa 5 %.

Oletko tyytyväinen tuotetietoihin?

Ovatko tuotetiedot riittävät? Jos tuotetiedoissa on puutteita tai niitä voisi muuten parantaa, anna palautetta.