Siirry suoraan sisältöön

Slow Food - Hyvää, puhdasta ja reilua ruokaa on ensimmäinen suomenkielinen kirja Slow Food -liikkeestä. Marjo Uusikylän kirja Slow Foodista ei ole keittokirja, vaan tietokirja jossa kerrotaan Italiassa neljännesvuosisata sitten syntyneen Slow Food -liikkeen värikäs tarina. Slow Food on kansainvälinen yhdistys ja kansalaisliike, joka on ottanut tehtäväkseen suojella ruoan ja maanviljelyn monimuotoisuutta sekä maailman ruokakulttuuriperintöä. Slow Food elää vahvasti ajassamme. Kirjassa kerrotaan Slow Foodin toiminnasta, yhteiskunnallisesta vaikuttavuudesta sekä Slow Food -filosofian omaksuneista ihmisistä ja yrityksistä liikkeen emomaassa Italiassa sekä meillä Suomessa. Lisäksi esitellään eripuolilta maailmaa liikkeen hankkeita katoamisvaarassa olleiden ruokien suojelemiseksi ja pientuottajien aseman parantamiseksi. Kirja kertoo, kuinka makumaailmamme rikkauksia suojelemalla ja omalla lähiseudullamme luontoa kunnioittaen kasvatettua ruokaa suosimalla, voimme samalla turvata planeettamme säilyttämistä elinkelpoisena myös tuleville sukupolville. Tänään liike toimii jo 170 maassa. Kirjan tekijät ennustavat Slow Foodin merkityksen yhtenä vaikuttajana nykyistä ekologisemman ja eettisemmän ruokajärjestelmän puolesta vahvistuvan tällä vuosikymmenellä myös meillä Suomessa. Kirjan kirjoittaja Marjo Uusikylä on vapaana toimittajana työskentelevä biologi. Kauniin runsaasti kuvitetun kirjan ulkoasun on suunnitellut valokuvaaja Matias Uusikylä. Kirjan on kustantanut Uusikylien oma yritys Info Plus.

Tuotekoodi
9789529314348
Paino (kg)
0.658
Pakkauskoko
1 kpl
Valmistusmaa
Suomi

Uusikylä, Slow Food

29,60 €

Huomaa pidempi toimitusaika

Tämä kirja on hankintatuote, joten toimitusaika voi olla tavallista pidempi. Arvioitu toimitusaika on noin 1–4 viikkoa.

  • Ilmainen palautus 30 päivää
  • Ilmainen toimitus Postin nouto­pisteeseen yli 100 € ostoksille.
  • Asiakasomistajalle Bonusta jopa 5 %.

Oletko tyytyväinen tuotetietoihin?

Ovatko tuotetiedot riittävät? Jos tuotetiedoissa on puutteita tai niitä voisi muuten parantaa, anna palautetta.