Siirry suoraan sisältöön

Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitra perustettiin vuonna 1967 maamme puolivuosisataisen itsenäisyyden kunniaksi. Sen tehtäväksi tuli vakauttaa valuuttamme, edistää talouden kasvua ja parantaa kansainvälistä kilpailukykyämme. Sitra alkoi rahoittaa uuden teknologian kehittämistä ja käynnistää tutkimuksia tärkeistä yhteiskunnallisista aiheista. Se selvitti ympäristön saastumista ja liitti energiansäästön tutkimusohjelmiinsa jo ennen ensimmäisiä energiakriisejä. Rahaston tuella on kehitetty suprajohteita ja suomalaista aivokartoitinta, kouluruokailun malleja ja tehokkaampia leikkausmenetelmiä. Moni teknologiayritys on saanut alkupotkunsa juhlarahastolta. Tänään Suomi on lähellä sitä, minkä Sitra otti tavoitteeksi. Juhlarahaston 40-vuotishistoria kertoo siitä, kuinka pienestä kansakunnasta on tullut kansainvälisessä kilpailussa menestyvä huipputeknologian maa. Sitran haasteena on yhä etsiä ennakkoluulottomasti keinoja, joilla Suomi innovoi ja menestyy - nyt globaalissa taloudessa.

Tuotekoodi
9789513750275
Paino (kg)
1.35
Pakkauskoko
1 kpl
Valmistusmaa
Suomi

Sitra

37,80 €
Hinta ja saatavuus voivat vaihdella myymälöittäin
Tuotetta ei juuri nyt ole saatavilla verkkokaupasta.

Oletko tyytyväinen tuotetietoihin?

Ovatko tuotetiedot riittävät? Jos tuotetiedoissa on puutteita tai niitä voisi muuten parantaa, anna palautetta.