Siirry suoraan sisältöön

Satiiri Suomessa on ensimmäinen kokonaisesitys ja perusteellinen läpileikkaus suomalaisen satiirin historiasta. Satiirissa on kyse taiteen ja median lajit ylittävästä laajasta ilmiöstä suomalaisessa kulttuurissa. Kirjassa käydään läpi suomalaisen satiirin kehitys alkaen herjoista ja herjakirjoituksista 1600-luvun Viipurissa ja edeten aina 2000-luvun mediasatiireihin asti. Yleisten kehityslinjojen ohella tarkastellaan merkittäviä satiirikkoja Eino Leinosta ja Maiju Lassilasta Erno Paasilinnaan ja Kari Hotakaiseen. Huomiota saavat myös sellaiset satiiriset tyyppihahmot ja teemat kuin nousukaskuvaukset, urheilusatiirit ja satiirisuomennokset. Satiiristen romaanien, novellien, näytelmien, runojen ja pakinoiden ohella mukana on pilalehtiä, lehdistöä ja poliittista satiiria käsittelevää aineistoa. Kirjassa pohditaan myös, mitä satiirista kirjallisen ilmaisun lajina on Suomessa sanottu esimerkiksi päivälehdistössä ja kritiikeissä. Teoksessa on vanhoista pilalehdistä koottu kuvitus. Teos on tarkoitettu kirjallisuudentutkimuksen perusteokseksi, mutta kirjallisuudentutkijoiden lisäksi se kiinnostaa journalismin, kulttuurin, politiikan ja historian alojen harrastajia, tutkijoita, opettajia ja opiskelijoita. Kirjaa elävöittävät lukuisat tekstinäytteet. Teoksen havainnollisessa esitystavassa on otettu huomioon laajempi kirjallisuudesta kiinnostunut lukijakunta.

Tuotekoodi
9789522224019
Paino (kg)
0.71
Pakkauskoko
1 kpl
Valmistusmaa
Suomi

Kivistö, Satiiri Suomessa

36,70 €
  • Ilmainen palautus 30 päivää
  • Ilmainen toimitus Postin nouto­pisteeseen yli 100 € ostoksille.
  • Asiakasomistajalle Bonusta jopa 5 %.

Oletko tyytyväinen tuotetietoihin?

Ovatko tuotetiedot riittävät? Jos tuotetiedoissa on puutteita tai niitä voisi muuten parantaa, anna palautetta.