Siirry suoraan sisältöön

Kuluttajaverkkokauppaan liittyvien kysymysten sääntely on tullut ajankohtaiseksi eri puolilla maailmaa viimeistään sen myötä, kun Internetin merkitys kuluttajakaupan välineenä on kasvanut. Hajautetusti toteutetun sääntelyn seurauksena voi pitää sitä, että vaikka tietoverkosta on muodostunut maailmanlaajuisesti yhteinen markkinapaikka, siellä toteutetun liiketoimen eri vaiheita saatetaan säännellä eri tavoin sen mukaan, minne kaupan osapuolet ovat sijoittautuneet. Sääntelyä koskevaa epävarmuutta voidaan pitää kansainvälisen verkkokaupan esteenä. Väitöstutkimuksessa selvitetään, millaisia eroja ja yhtäläisyyksiä on Internetissä käytävän epäsuoran kuluttajakaupan (eli kuluttajakaupan, jossa tuotteen jakelu tapahtuu tietoverkon ulkopuolella) keskeisten kysymysten sääntelyssä Euroopan unionissa ja Yhdysvalloissa. Tutkimuksessa kiinnitetään huomiota myös siihen, miten kaksi kaupankäynnin sääntelyyn ristiriitaisesti vaikuttavaa tekijää, markkinoiden etujen huomioiminen ja kuluttajien suojeleminen, näkyvät sähköisen kaupankäynnin sääntelyssä.

Tuotekoodi
9789524761895
Paino (kg)
0.794
Pakkauskoko
1 kpl
Valmistusmaa
Suomi

Luhtasela, Sähköisen kuluttajakaupan sääntely Euroopan unionissa ja Yhdysvalloissa

70,60 €
Hinta ja saatavuus voivat vaihdella myymälöittäin
Tuotetta ei juuri nyt ole saatavilla verkkokaupasta.

Huomaa pidempi toimitusaika

Tämä kirja on hankintatuote, joten emme valitettavasti voi antaa tarkkaa arviota toimitusajasta.

Oletko tyytyväinen tuotetietoihin?

Ovatko tuotetiedot riittävät? Jos tuotetiedoissa on puutteita tai niitä voisi muuten parantaa, anna palautetta.