Siirry suoraan sisältöön

Prisman Asiakasomistajapäivät ke-su 17.-21.4. verkkokaupassa ja myymälöissä!

Lue lisää

Saasta on aiheena ajankohtainen, koska ympäristön pilaantuminen ja ilmasto-ongelmat ovat kaikkien huulilla. Populaari filosofinen pohdinta jätteestä on kuitenkin ollut viime aikoina vähäistä. Timo Airaksinen korjaa tilanteen ja ottaa Saasta-teoksessaan jätteen haltuun sen konreettisimmista muodoista systeemeihin ja vertauskuviin asti. Jätteen inhottava perusmuoto on ihmisuloste. Tästä edetään kohti tavaroita jätteenä, kaikki kun päätyy ennen pitkää kaatopaikalle. Sota on poikkeuksellisen tehokas tapa muuttaa maallinen tavara jätteeksi, mutta sota jauhaa saastaksi aivan kaiken, myös itse ihmisen. Airaksinen nostaa esiin meidän kaksi jakoisen suhteemme jätteeseen. Saasta inhottaa mutta oudolla tavalla myös kiehtoo. Jäte onkin kulttuurisesti määrittynyttä. Meidän saastamme on muiden arvotavaraa ja päinvastoin. Saasta jätetään kuitenkin aina taakse, sille käännetään selkä. Juuri siksi asiasta pitää puhua, Airaksinen sanoo, ja tekee työtä käskettyä. Hän puhuu paskasta sen omalla nimellä ilman kaunistelua, sillä huolestuneen kansalaisen on paras kyetä kohtaamaan likainenkin totuus.

Saasta

Asiakasomistajahinta
21,42 €

Normaalihinta 25,20 €

Hinta ja saatavuus voivat vaihdella myymälöittäin
Tuotetta ei juuri nyt ole saatavilla verkkokaupasta.

Oletko tyytyväinen tuotetietoihin?

Ovatko tuotetiedot riittävät? Jos tuotetiedoissa on puutteita tai niitä voisi muuten parantaa, anna palautetta.