Kun toinen maailmansota päättyi ja Neuvostoliitto miehittiViron, tuhannet miehet piiloutuivat metsiin ja jatkoivat sissisotaa. Näiden metsäveljien sekä heidän läheistensä kohtalot ja kärsimykset ovat Viron vaiettua lähihistoriaa, mutta vainon aikoja on ollut aiemminkin. Ene Mihkelsonin romaanin kertoja jää tätinsä hoiviin isän ja äidin paetessa Stalinin kyydityksiä. Lapselle kerrotaan vanhempien kuolleen. Elämä on turvatonta ja rakkaudetonta, valheiden täyttämää. Lopulta täti vie tytön koulukotiin, jossa virolaislapsista kasvatetaan neuvostokansalaisia. Kun Viro itsenäistyy, aikuiseksi varttunut tyttö ryhtyy tutkimaan menneisyyttä ja sukunsa vaiheita. Tätikin haluaa kuoleman lähestyessä tunnustaa osuutensa synkkiin tapahtumiin. Mutta totuuksia on useita - eikä mikään niistä ole miellyttävä. Äiti ei kuollutkaan, mutta ei liioin ollut syyttömänä vainottu isänmaanystävä. Katsoessaan kauas sukunsa menneisyyteen kertoja miettii, onko hän avannut kätketyn haudan, josta epäluulo ja häpeä, petos ja itsepetos leviävät vielä vuosikymmenten jälkeenkin ruttotartunnan tavoin. Ene Mihkelson on itsekin metsäveljen tytär. Ruttohaudassa hän etsii nykypäivän ristiriitojen takana piilevää historian totuutta ja luotaa yhden suvun vaiheita filosofin ja runoilijan ottein. Mutta mikä on totuuden hinta?