Siirry suoraan sisältöön

"Sain Tasavallan presidentiltä nimityksen Suomen ensimmäiseksi kehitysyhteistyöministeriksi 28.4.1991. Kairon slummialue on kurjin paikka, jossa olen elämäni aikana käynyt. Siellä elää kaatopaikkaoloissa valtava määrä ihmisiä. Heillä ei ole mitään. He ovat maailman köyhimpiä. Heille kuuluu oikeus elämään, ajalliseen ja iankaikkiseen. Näitä oikeuksia suomalaisten varoin ja Patmoksen hienolla työllä toteutetaan. "Tunnen suurta iloa siitä, että mittavien, osin pelottavienkin, yhteiskunnallisten mullistusten keskelle nopeasti ajautuneessa Egyptissä Patmoksen toteuttama sairaala palvelee kristittyjä turvapaikkana. Pari vuosikymmentä sitten toteutettu Mokattamin projekti, jossa pienellä osuudella sain olla mukana, palvelee yhä ja nyt jopa aivan uudella tavalla turvasatamana sisarillemme ja veljillemme ahdistuksen ja hädän keskellä. Siitä suuri kiitos Jumalalle ja Patmoksen rohkeille toimijoille." - TOIMI KANKAANNIEMI, KEHITYSYHTEISTYÖMINISTERI 1991-94 Tämä kirja kertoo yhdellä Kairon esikaupunkialueella elävien roskienkerääjien elämästä suurella slummialueella. Heidän tarinansa siirtää evankeliumien ihmeet nykypäivään hyvin yllättävällä tavalla. Heidän kukoistavan ja värikkään seurakuntansa historia juontaa alkunsa päiviin, jolloin evankelista ja evankeliumin kirjoittaja Markus saapui Egyptiin. Sittemmin 600-luvulla muslimien saapuminen Egyptiin laukaisi liikkeelle prosessin, jonka seurauksena Egyptin kristityt huomasivat olevansa pieni vähemmistö. "Erityisen puhuttelevaa on kertomus Kairon köyhimpien ihmisten uudesta elämästä Kristuksessa. Jo 40 vuoden ajan Kairon slummeissa roskienkerääjien keskuudessa on tapahtunut hengellistä heräämistä. Työ jatkuu. Isä Simonin elämäntyöllä on ollut pysyvä merkitys Kairon hengelliselle elämälle. Roskienkerääjien hengellistä ja sosiaalista työtä on aktiivisesti tukenut myös Patmos Lähetyssäätiö jo kahden vuosikymmenen ajan. Tässä työssä roskienkerääjien sairaaloissa, kouluissa sekä seurakunnissa on ollut suurta siunausta." - METROPOLIITTA AMBROSIUS KIRJAN JOHDANNOSSA

Tuotekoodi
9789515852724
Paino (kg)
0.244
Pakkauskoko
1 kpl
Valmistusmaa
Suomi

Kairon Isä Simon, Roskienkerääjän seurakunta

19,80 €

Huomaa pidempi toimitusaika

Tämä kirja on hankintatuote, joten toimitusaika voi olla tavallista pidempi. Arvioitu toimitusaika on noin 7 arkipäivää.

  • Ilmainen palautus 30 päivää
  • Ilmainen toimitus Postin nouto­pisteeseen yli 100 € ostoksille.
  • Asiakasomistajalle Bonusta jopa 5 %.

Oletko tyytyväinen tuotetietoihin?

Ovatko tuotetiedot riittävät? Jos tuotetiedoissa on puutteita tai niitä voisi muuten parantaa, anna palautetta.