Kari Saviniemi avaa viidennessä kokoelmassaan näkyradion. Elämä paljastuu pitkäksi jäähyväiskirjeeksi, rakkaus kultaiseksi giljotiiniksi. Groteski maailma ja yksilön voimakas vapauden kaipuu kohtaavat hätkähdyttävällä tavalla näissä runoissa. Elävän, ajattelevan ihmisen tuntosarvet isketään poikki heti ovenraossa, mutta mentävä vain on. Lyyrikkona Saviniemi on parantumaton romantikko, jonka tyylillinen rekisteri on entisestään laajentunut ja rikastunut - ennen kaikkea surrealismin ja tummasävyisen eksistentialismin suuntaan. Arkisissa yksinäisyyden ja sivullisuuden kuvauksissa on paikoin lempeän itseironista, paikoin hurjaan ilkikuriseen vyörytykseen yltyvää huumoria. Runot antavat kyytiä niin 1900- luvun viiksidiktaattoreille kuin uuden uljaan EU-Suomen näennäisvapaudelle. Nimisikermän fragmentit myötäelävät kelkasta pudonneiden kohtaloita. Kokoelma on kaiken hyvän, lahjomattoman runouden tavoin muistutus ihmisen toivosta. Se alkaa siitä, mihin valheet päättyvät - ja pyrkii valoa kohti.