Siirry suoraan sisältöön

Prisman Asiakasomistajapäivät ke-su 17.-21.4. verkkokaupassa ja myymälöissä!

Lue lisää

Artikkelikokoelma Romanikieli ja sen tutkimusalat käsittelee monipuolisesti romanikieltä, joka on puhujamäärältään Euroopan yhteisön merkittävin vähemmistökieli. Kaikkialla maailmassa sillä uskotaan olevan 8-12 miljoonaa puhujaa. Romanikieltä on tallennettu ja tutkittu Euroopassa aina 1500-luvulta lähtien ja Suomessakin 1700-luvun lopulta. Romanikielen tekee erityisen kiinnostavaksi tutkimuskohteeksi jo sekin, että se on kontaktitilanteessa - muiden kielten vaikuttamana - kaikkialla, missä sitä puhutaan. Romanikieli jakaantuu Euroopassa vähintään 60 murteeseen, joiden keskinäiset erot ovat huomattavia. Artikkelikokoelma on ajateltu ensi sijassa oppikirjaksi romanikielen ja -kulttuurin yliopisto-opetukseen. Romanikieltä ja -kulttuuria on ollut mahdollista opiskella sivuaineena Helsingin yliopistossa syyslukukaudesta 2012 lähtien. Teos on laadittu ennen kaikkea aineopintotasoisia opiskelijoita silmällä pitäen siten, että se tarjoaa lukijalleen kokonaiskuvan siitä, millainen kieli romanikieli on sekä Suomessa että muualla Euroopassa, sekä siitä, millaisia erilaisia tutkimuksellisia näkökulmia se tarjoaa. Teos koostuu johdannosta ja seitsemästä kirjoituksesta. Niissä tarkastellaan romanikieltä esimerkiksi indoeuropeistiikan, murteentutkimuksen ja eurooppalaisten kielikontaktien ja balkanistiikan sekä fennistiikan näkökulmasta. Huomion kohteiksi on valittu myös Suomen kielen ja romanikielen suhde toisiinsa sekä romanikielen rapautuminen romanien asuessa Suomessa. Kirjoitukset tabuista ja niistä kommunikoimisesta käsittelevät romanikielen ja romanikulttuurin yhteyttä.

Romanikieli ja sen tutkimusalat

Asiakasomistajahinta
17,34 €

Normaalihinta 20,40 €

  • Ilmainen palautus 30 päivää
  • Ilmainen toimitus Postin nouto­pisteeseen yli 100 € ostoksille.
  • Asiakasomistajalle Bonusta jopa 5 %.

Oletko tyytyväinen tuotetietoihin?

Ovatko tuotetiedot riittävät? Jos tuotetiedoissa on puutteita tai niitä voisi muuten parantaa, anna palautetta.