Siirry suoraan sisältöön

Tämä raportti perustuu rakennusalan järjestöjen teettämään tutkimukseen (TELU), jonka tekijänä oli Teknillisen korkeakoulun Rakentamistalouden laboratorio. Raportissa esitetään analyysi käytössä olevien vuoden 1995 rakennuttamisen ja suunnittelun tehtäväluetteloiden nykytilasta ja niiden kehittämistarpeesta. Tutkimuksin on selvitetty luetteloiden käyttöä sekä tehtäväluetteloiden hyötyjä ja niissä esiintyviä ongelmia. Tehtäväluetteloiden uusimisen pohjaksi on selvitetty niiden teoreettiset perusteet, tehtäväluetteloidensuhde rakentamisprosessiin ja sopimuksiin sekä luetteloiden sisällössä huomioon otettavat tekijät. Perusratkaisuksi esitetään siirtymistä perinteisistä vakiotehtävistä tehtävien jakamiseen tekijöille hankekohtaisesti. Ratkaisuperiaatteet on kuvattu yleisesti ja lisäksi niiden aiheuttamat muutokset vallitsevaan käytäntöön. Raportti sisältää ehdotuksen uusien rakentamisen johtamisen ja suunnittelun tehtäväluetteloidenmalliksi. Mallia on testattu sekä teoriassa että käytännön hankkeessa. Malli ei ole valmis tehtäväluettelo, vaan se vaatii yksityiskohtien täydentämistä ja hiomista. Tehtäväluetteloihin kohdistuu vahvoja hankeosapuolien intressejä, joten niiden laatiminen ja hyväksyminen edellyttää alan järjestöjen yhteistyötä ja yhteisymmärrystä.

Tuotekoodi
9789516828469
Paino (kg)
0.34
Pakkauskoko
1 kpl
Valmistusmaa
Suomi

Rakentamisen johtamisen ja suunnittelun tehtäväluetteloiden kehittäminen

21,70 €
Hinta ja saatavuus voivat vaihdella myymälöittäin
Tuotetta ei juuri nyt ole saatavilla verkkokaupasta.

Oletko tyytyväinen tuotetietoihin?

Ovatko tuotetiedot riittävät? Jos tuotetiedoissa on puutteita tai niitä voisi muuten parantaa, anna palautetta.