Siirry suoraan sisältöön

Prisman Asiakasomistajapäivät ke-su 17.-21.4. verkkokaupassa ja myymälöissä!

Lue lisää

Puutarha on parhaimmillaan hyvinvointia lisäävä voimavara, jonka monimuotoisuus inspiroi ihmistä vuodesta toiseen ja innostaa aina vain oppimaan lisää. Onnea tuottava voimaannuttava puutarha ei välttämättä ole kooltaan suuri, vaan pienelläkin alalla voi kasvattaa kukkia ja vihanneksia, jotka ilahduttavat hoitajaan-sa. Aistien puutarha on yhdistelmä kauneutta, herkullisia makuja, suloisia tuoksuja ja lintujen laulua. Puutarhan salaisuus piilee sen loputtomissa mahdolli-suuksissa itsensä toteuttamiseen. Perennat luovat run-gon puutarhan kukinnalle, jonka loistoa kesäkukat täydentävät. Hyötypuutarhan omakasvattamien herkkujen avulla voi löytää uusia makuelämyksiä. Vuodenaikojen vaihtuvuus rytmittää kotipuutarhurin vuotta ja puutarhaharrastus jatkuu lähes koko vuoden alkaen kevättalvella taimikasvatuksesta ja päättyen syksyllä syyssipuleiden istutukseen ja talvetettavien kasvien talteen laittoon. Helppojen, varmojen kasvien kasvattaminen tuo onnistumisen kokemuksia, joita täydentää haastavampien kasvien kokeileminen. Kirjassa on perustietoa puutarhan perustamisesta ja kasvien kasvattamisesta sekä esitelty ihania kasveja, joiden kasvattaminen ilah-duttaa niin vasta-alkajaa kuin kokeneempaakin harrastajaa.

Joutjärvi, Puutarhan salaisuudet - Iloa ja onnea puutarhasta

Asiakasomistajahinta
24,44 €

Normaalihinta 28,75 €

  • Ilmainen palautus 30 päivää
  • Ilmainen toimitus Postin nouto­pisteeseen yli 100 € ostoksille.
  • Asiakasomistajalle Bonusta jopa 5 %.

Oletko tyytyväinen tuotetietoihin?

Ovatko tuotetiedot riittävät? Jos tuotetiedoissa on puutteita tai niitä voisi muuten parantaa, anna palautetta.