Siirry suoraan sisältöön

Tunnollisen ja herkän Kertun kasvutarinassa sodan ja evakkomatkan kokemukset järkyttävät elämän perinteistä tasapainoa. Nimeksi valittu Punaiset revontulet viittaa sodan enteisiin. Optimistinen ja elämänmyönteinen lukukokemus on rikasta itämurretta ja tarkkaa ajankuvaa 1930-luvulta jatkosodan loppuun. "Olen aina pitänyt kirjoista. Tosin niitä ei lapsuudessani paljon ollut", kertoo Tuupovaarassa 1929 syntynyt prosaisti Salme Kananen. "Iiris-rukka oli rakkain kirjani. Se ruokki mielikuvitustani ja Iirikseen samaistumisen kautta aloin sepitellä omia juttuja." Avioliiton myötä Salme muutti Savoon ja on asunut Kuopion liepeillä jo 60 vuotta. Lukeminen kävi siinä sivussa leipätaikinaa alustaessa tai lapsia kiikuttaessa. Pienviljelijän emännällä oli kädet täynnä työtä, viisi lasta ja karja hoidettavana. Työn keskeytti astma. Sairaus äityi niin pahaksi, että karjanhoidosta oli luovuttava. Silloin tuli tilaa harrastuksille. Salme hakeutui Pohjois-Savon kirjallisen yhdistyksen Vestäjien jäseneksi. Yhdistyksen kirjoittajaseminaareista ja arvostelupalvelusta tuli kaivattua oppia kirjoittamisen taidossa. "Imin itseeni ammattilaisten ohjeita ja vaikka matka oli pitkä, huomasin oppivani uutta ja into oli kova." Aluksi runo kiinnosti eniten. Runo Karjala kilpailusta saatu toinen palkinto v. 1983 tuli lapsuusrunoista. Oma runokokoelma Elosalamoita syntyi v.1995. Kirjoituskilpailujen myötä hänen runojaan pääsi valtakunnallisiin antologioihin: Akanvirtaa, Naisfoorumi 1988, Arkisia runoja, Koliprint 1986, Työn runo puhuu 1992, Parhaat rakkauskirjeet: Pikku Idis 1992, Lahden runomaraton 1998. Salmen runoja saa lukea myös Vestäjien antologioista: Kirjaimet tarttuvat toisiaan kädestä, Gummerus 2005 ja Ketunvarjo kirjoittaa jälkinauhaa, Gummerus 2006. Kansalaisopiston kirjoittajapiireistä tuli lisäoppia ja proosakin rupesi kiinnostamaan. Syntyi novelleja, lyhytproosaa ja pienoisnäytelmiä. Lehtien palstoillakin niitä ilmestyi. "Sitten aloin kirjoittaa Kertusta tarinoita ja pikkuhiljaa niiden ympärille aloin kehitellä isompaa kokonaisuutta. Punaiset revontulet on tulos tästä. Lapsuuden ajat ovat pyörineet mielen pohjalla muistorikkaina. Niitä on pitänyt tallentaa niin runoina kuin proosana", Salme kiteyttää. Salme Kanaselta on tulossa toinen pienoisromaani.

Kananen, Punaiset revontulet

12,25 €
  • Ilmainen palautus 30 päivää
  • Ilmainen toimitus Postin nouto­pisteeseen yli 100 € ostoksille.
  • Asiakasomistajalle Bonusta jopa 5 %.

Oletko tyytyväinen tuotetietoihin?

Ovatko tuotetiedot riittävät? Jos tuotetiedoissa on puutteita tai niitä voisi muuten parantaa, anna palautetta.