Siirry suoraan sisältöön

Prisman Asiakasomistajapäivät ke-su 17.-21.4. verkkokaupassa ja myymälöissä!

Lue lisää

Helsingissä vuonna 1962 syntyneen ja nykyään Imatralla asuvan Jarmo Kervisen runoja on aikaisemmin ilmestynyt Reviiri-antologiassa vuonna 2002. Lisäksi häneltä on julkaistu novelleja sekä yksi kokonaan raamatulliseen jaemuotoon kirjoitettu romaani. Kuvataidetta hän teki 1990- ja 2000-luvuilla. Hänen sarjakuviaan on julkaistu 80-luvun lopulta lähtien useissa lehdissä ja kolmessa sarjakuva-albumissa. Kervisen esikoiskokoelmasta Punainen, tähdetön löytyy kaikuja 1800-luvun lopun dekadenssista ja 1900-luvun alun modernismista, mutta myös Turun 1990-luvun runoliikkeestä. Punainen, tähdetön on matka punaiseen, pimeään ytimeen. Runoissa omaelämäkerrallisuus sekä erilaiset kirjalliset, kuvataiteelliset, elokuvalliset ja musiikilliset lainaukset käyvät kiihkeää vuoropuheluaan. Ympäristönä on Suomen Turku, joka Kervisen mielenmaisemassa vertautuu Charles Baudelairen Pariisiin tai T. S. Eliotin Lontooseen, mutta myös Danten Helvettiin. Tuomiokirkko palaa, Herran kekkerit ovat alkaneet Aurajoki ulvoo tyhjyyttään mutaansa vajonneena ruosteisia autoja, polkupyöriä kuin Neuvosto-Venäjällä rakastin tätä kaupunkia enemmän kuin sen asukkaat minun piti kirjoittaa tälle sielu nostaa se taivaaseen mutta jäljiltäni ei ole muuta kuin lohkeilevia kasvoja. Runo-Kaarina on Kaarinan kaupungin vuodesta 1994 alkaen järjestämä esikoisrunoilijoille suunnattu kilpailu. Tänä vuonna kilpailuun saapui 238 käsikirjoitusta. Kilpailun suojelijana toimii tasavallan presidentin puoliso, runoilija ja vuoden 1999 kilpailun voittaja Jenni Haukio.

Kervinen, Punainen, tähdetön

Asiakasomistajahinta
20,87 €

Normaalihinta 24,55 €

Huomaa pidempi toimitusaika

Tämä kirja on hankintatuote, joten toimitusaika voi olla tavallista pidempi. Arvioitu toimitusaika on noin 1–4 viikkoa.

  • Ilmainen palautus 30 päivää
  • Ilmainen toimitus Postin nouto­pisteeseen yli 100 € ostoksille.
  • Asiakasomistajalle Bonusta jopa 5 %.

Oletko tyytyväinen tuotetietoihin?

Ovatko tuotetiedot riittävät? Jos tuotetiedoissa on puutteita tai niitä voisi muuten parantaa, anna palautetta.