"En tuntenut kutsumusta ryhtyä 'oikeuden mieheksi' tai lain miekkaa heiluttamaan, en erinomaista vetoa lainoppiin ja sen teoriaan", toteaa professori Antero Jyränki muistellessaan alansa valintaa. Juristille olivat 1950-luvulla kuitenkin ovet auki monelle taholle ja Jyränki lähtee ottamaan tuntumaa oikeustieteen maailmaan, joka oli myös "ahdas ja ahdistavakin kehä". Jyrängistä tuli maan johtavia valtiosääntöoikeuden asiantuntijoita. Hän kirjoittaa kehityksestään aloittelevasta juristista kohti tutkijan uraa: miten käräjien istuminen vetosi dramatiikallaan ja järjestöjuristin urallakin olisi ollut puolensa, mutta Suomen Akatemian tarjoama mahdollisuus päätoimiseen tutkijantyöhön vei voiton. Kaiken aikaa taustalta heijastuu ajan henki - miten vielä 1950-luvulla arvossa pidetyt perinteet kyseenalaistettiin 1960-luvun aatteellisessa liikehdinnässä niin tieteessä kuin yhteiskunnassakin. Lakitieteen punaisesta tohtorinhatusta tuli samalla uuden kriittisyyden symboli.