Veikko Salolle innostus eräelämään tuli isältä perintönä, sekä geeneissä että käytännössä. Ansapolut kodin ympärillä tulivat tutuiksi jo alle kouluikäisenä ja johtivat aina vaan kauemmaksi. Suurin osa teoksen tarinoista perustuu Salon omakohtaisiin kokemuksiin 1900-luvulla, sijoittuen maantieteellisesti Näätämöjoelta itäisen metsä-suomen kautta aina Pohjois-Savoon saakka. Erästys toteutuu vaihtelevalla menestyksellä, metsä antaa jos on antaakseen, monesti tulee hutejakin. Joskus uskomattoman tuntuisia onnenkantamoisia, jonka jälkeen metsästäjän mieltä järkyttää itseinho ja sääli tuhottua elämää kohtaan. Kun kaiken jälkeen veri vetää yhä eräpoluille, oppii sen kulkija kunnioittamaan luontoa kokonaisuutena ja iloitsemaan kaikesta osakseen tulleesta.