Siirry suoraan sisältöön

Prisman Asiakasomistajapäivät ke-su 17.-21.4. verkkokaupassa ja myymälöissä!

Lue lisää

Kirjaan on koottu neljä tarinaa: Perhokalastushevonen, Valaskala, Joulusika ja Kun kansa saa vallan. Tarinat kertovat kalamiesten mietteistä, suuren pohjoisen virran tapahtumista, vanhenevan perhokalastajan haaveista kalastaa elämänsä loppumetreille saakka. Ne kertovat miehistä, jotka pohtivat miten on viisasta elää, mitä luonnossa tapahtuu ja mitä kalastus merkitsee heille. Tarinoissa kuvaillaan kalastukseen liittyviä keskeisiä teemoja: saaliinhimoa, pyydystä ja päästä -kalastusta sekä kalavaleita. Niminovellissa ikänsä perhokalastusta harrastanut vanhus on vaarassa joutua luopumaan rakkaasta harrastuksestaan, mutta kekseliäisyytensä ansiosta hän pystyy palaamaan kalaan pohjoiselle virralle. Pyrkiessään säilyttämään harrastuksensa hän tapaa mielenkiintoisia ihmisiä ja eläimiä sekä kokee monenlaisia seikkailuja. Myös kalastusreissujen suunnittelu ja valmistelu saaliskuvitelmineen tuottavat pinttyneelle kalamiehelle mielihyvää jo etukäteen. "Valaskala"-tarinasta lukija voi todeta, että kalavaleet ovat kalastuksen suola ja että niiden kertominen on oleellinen osa kalastuskulttuuria. Novellissa "Joulusika" ystävykset saavat sianhakureissulla rauhassa keskustella ja selvitellä maailmanmenoon, luonnonsuojeluun, politiikkaan ja kalastukseen liittyviä näkemyserojaan. "Kun kansa saa vallan" kertoo, miten sujuvasti itäsuomalaisen kaupungin kalastusta harrastavat poliitikot tekevät lehmänkauppoja perhokalastuksen lomassa. Tarinoiden kirjoittajalla on lähes viidenkymmenen vuoden kokemukset pohjoisten jokien kalastuksesta. Tenon soudusta ja rannalta tapahtuvasta perhokalastuksesta sekä Norjan lohijoilta hankitut muistot välittyvät tarinoista. Myös tarinoiden kertojan kunnallispoliitikkona saadut kokemukset Jyväskylän kaupunginhallituksessa sekä Muuramen kunnanhallituksessa ja valtuustossa värittävät kalastus- ja saaliinhakureissujen yhteyttä poliittiseen vallankäyttöön ja "lehmänkauppoihin". Kirjan tarinat perustuvatkin osittain tositapahtumiin.

Niskanen, Perhokalastushevonen

Asiakasomistajahinta
20,66 €

Normaalihinta 24,30 €

  • Ilmainen palautus 30 päivää
  • Ilmainen toimitus Postin nouto­pisteeseen yli 100 € ostoksille.
  • Asiakasomistajalle Bonusta jopa 5 %.

Oletko tyytyväinen tuotetietoihin?

Ovatko tuotetiedot riittävät? Jos tuotetiedoissa on puutteita tai niitä voisi muuten parantaa, anna palautetta.