Kun väitöskirjaansa valmisteleva Salla palaa viidentoista vuoden jälkeen Jenninkartanoon, ei kukaan seurueessa voi aavistaa, että paikka on joskus ollut Sallan koti. Nyt vanha orpokoti on viihtyisä hotelli; poissa ovat kolkot hoitajat ja iänikuinen homeen haju. On syksy ja sosiaalitieteen laitoksen syysseminaari, jossa Salla esittelee juuri painosta tullutta orpoutta käsittelevää väitöskirjaansa Osattomuuden tunto. Viikonloppuseminaarin jälkeen Salla alkaa varovasti kaivella menneisyyttään. Mitä kaikkea Jenninkartanossa oikeastaan tapahtui, miksi häntä ei koskaan adoptoitu, miten kävi muille lapsille - ja ketkä ovat hänen biologiset vanhempansa? Samalla kun Salla ratkoo elämänsä arvoituksia, hän myös löytää yllättäen turvaa ja lohtua nykyhetkestä. Ympärille putkahtaa kuin varkain ihmisiä, joiden seurassa on hyvä olla. Myös muiden ihmisten historia on monisyistä ja arvaamatonta, heidän nykyhetkeään kirjavoittavat eletyt vuodet, teot ja rikkomukset, joista ei välttämättä koskaan puhuta. Ihmisten salaisuudet vaikuttavat silti jatkuvasti tapaan, jolla he elävät nykyisyyttään. Maarit Verronen on jälleen kerran kirjoittanut intensiivisen ja monisyisen romaanin, jossa pohditaan ihmisen tekoja ja niiden kiemuraisia ja oikullisia vaikutuksia toisiin ihmisiin. Kuinka mahdoton onkaan elää osattomana kaikesta - niin hyvästä kuin pahasta.