Siirry suoraan sisältöön

Prisman Asiakasomistajapäivät ke-su 17.-21.4. verkkokaupassa ja myymälöissä!

Lue lisää

Työterveyshuollon vaikuttavuutta koskeva kehittämistyö toteutettiin kahdessa työterveyshuollon organisaatiossa. Kehittämistyö koostui esitutkimuksesta työterveyshuollon vaikuttavasta toiminnasta, työkonferenssin tuloksista sekä johdon kyselyn tuloksista. Osaamiskartoituksella selvittiin tärkeimmät osaamisen kehittämisalueet. Kehittämistyö toteutettiin soveltamalla toimintatutkimusta. Kehittämistyön tulosten perusteella henkilöstön osaaminen on tärkeä lähtökohta työterveyshuollon vaikuttavalle toiminnalle. Hankkeen aikana kehitettiin työterveyshuollon osaamiskartoitus, jonka pohjalta laadittiin työyksikön koulutussuunnitelma. Kehittämistyö tuotti keinoja osaamisen kehittämiseen. Työterveysyksiköille saatiin kokonaissuunnitelma toiminnan vaikuttavuuden lisäämiseksi. Lisäksi laadittiin kehittämissuunnitelma osaamisen johtamiseen. Kehittämistyön tutkimustulosten perusteella työterveyshuollon tulee kehittää toimivaa dialogia asiakasyritysten kanssa. Osaamisen kehittämiseksi työterveysyksiköissä tulee ylläpitää keskustelevaa kulttuuria kehittämällä dialogisia ja reflektoivia toimintatapoja koko työyksikön kollektiivisen osaamisen lisäämiseksi.

Kuivasmäki, Osaamisen johtamisella vaikuttavuutta työterveyshuoltoon

Asiakasomistajahinta
30,01 €

Normaalihinta 35,30 €

Huomaa pidempi toimitusaika

Tämä kirja on hankintatuote, joten toimitusaika voi olla tavallista pidempi. Arvioitu toimitusaika on noin 7 arkipäivää.

  • Ilmainen palautus 30 päivää
  • Ilmainen toimitus Postin nouto­pisteeseen yli 100 € ostoksille.
  • Asiakasomistajalle Bonusta jopa 5 %.

Oletko tyytyväinen tuotetietoihin?

Ovatko tuotetiedot riittävät? Jos tuotetiedoissa on puutteita tai niitä voisi muuten parantaa, anna palautetta.