Siirry suoraan sisältöön

Julkaisussa valotetaan Vaasan ammattikorkeakoulun, VAMKin opetussuunnitelmauudistuksen taustatekijöitä, kuten Bolognan prosessin vaatimuksia korkeakoulutuksen kehittämiselle. Julkaisu sisältää juonneopetuksen edistämisen- eli JEP-hankkeen taustojen ja vaiheiden kuvauksen sekä hankkeessa tuotettuja ohjeita ja malleja. Lisäksi annetaan toteutusesimerkkejä VAMKin osaamispohjaisten opetussuunnitelmien eli JuonneOPSien uudistamisen myötä syntyneistä uusista toimintatavoista ja menetelmistä. Yksi keskeisimmistä yleisten kompetenssien kautta nousseista teemoista on yrittäjyys, johon liittyviä näkökulmia valotetaan julkaisun neljännessä luvussa. Julkaisun lopussa on kooste JEP-hankkeen toteutuksen arvioinnista, saavutetuista tuloksista sekä pysyvien vaikutusten arvioinnista. Julkaisu sisältää lisäksi muun muassa kattauksen VAMKin opetussuunnitelmien kehittämisen tulevaisuuteen. JuonneOPS-mallin mukaiset osaamispohjaiset opetussuunnitelmat ovat nyt käytössä valtaosassa VAMKin koulutusohjelmia ja matkamme kohti yhä työelämä- ja opiskelijalähtöisempää opetuksen toteutusta etenee vauhdilla. JEP-hankkeen päättymisenkin jälkeen erityisesti opetusmenetelmien ja arvioinnin kehittämistyö jatkuu tiiviisti, mikä osoittaa VAMKin olevan positiivisella muutoksen kehällä.

Tuotekoodi
9789525784121
Paino (kg)
0.328
Pakkauskoko
1 kpl
Valmistusmaa
Suomi

Osaamisen jäljillä

32,40 €

Huomaa pidempi toimitusaika

Tämä kirja on hankintatuote, joten toimitusaika voi olla tavallista pidempi. Arvioitu toimitusaika on noin 7 arkipäivää.

  • Ilmainen palautus 30 päivää
  • Ilmainen toimitus Postin nouto­pisteeseen yli 100 € ostoksille.
  • Asiakasomistajalle Bonusta jopa 5 %.

Oletko tyytyväinen tuotetietoihin?

Ovatko tuotetiedot riittävät? Jos tuotetiedoissa on puutteita tai niitä voisi muuten parantaa, anna palautetta.