Siirry suoraan sisältöön

Julkisessa keskustelussa on jo pidempään ilmaistu suurta huolta vanhemmuudesta ja lapsuudesta. Eri tahoilla keskustelua on käyty vilkkaasti lasten syrjäytymisestä, pahoinvoinnista, päihteiden ja huumeiden käytöstä, sosiaalisten taitojen puutteesta, kouluviihtymättömyydestä ja masentuneisuudesta sekä lastensuojelun ja mielenterveyspalveluiden lisääntyneestä tarpeesta. Koko lapsiväestön tasolla mitattuna terveys on kehittynyt myönteisesti, mutta terveyden kokeminen hyväksi on heikentynyt ja oireilun määrä lisääntynyt. Perheväkivalta tutkimusaiheena on ajankohtainen ja yhteiskunnallisesti tärkeä, sillä se koskettaa varovaisten arvioiden mukaan 17 % suomalaisista lapsista ja aiheuttaa runsaasti inhimillistä kärsimystä sekä kuormittaa palvelujärjestelmiä. Perheväkivallan tutkimuksen kannalta on tärkeä tuoda esiin myös nuorten kokemuksia. Nuorten kokemuksia perheväkivallasta ei ole kovin paljon tutkittu Suomessa eikä ulkomailla. Tietämyksemme lasten kaltoinkohtelusta perustuu lähinnä aikuisten näkökulmaan. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata perheväkivaltaa kokeneiden nuorten kokemuksia hyvinvoinnista, perheväkivallasta ja selviytymisestä sekä selvittää näiden välisiä yhteyksiä. Tutkimus on osa Tampereen yliopiston hoitotieteen laitoksella toteutuvaa, Suomen Akatemian rahoittamaa perheväkivalta hanketta, jossa kehitetään ja arvioidaan varhaisvaiheen interventioita perheväkivallan tunnistamiseksi ja moniammatillisen yhteistyön kehittämiseksi. Tutkimusaineisto koottiin nuorilta sekä määrällisin että laadullisin menetelmin. Kyselyyn osallistui 1393 nuorta ja viittä nuorta haastateltiin kahteen kertaan.

Tuotekoodi
9789514482229
Paino (kg)
0.434
Pakkauskoko
1 kpl
Valmistusmaa
Suomi

Nuorten kokema perheväkivalta

48,35 €
Hinta ja saatavuus voivat vaihdella myymälöittäin
Tuotetta ei juuri nyt ole saatavilla verkkokaupasta.

Oletko tyytyväinen tuotetietoihin?

Ovatko tuotetiedot riittävät? Jos tuotetiedoissa on puutteita tai niitä voisi muuten parantaa, anna palautetta.