Yli sata vuotta sitten Rainer Maria Rilke (1875--1926) otti runoudessaan uuden suunnan, joka viitoitti tietä koko eurooppalaiselle lyriikalle. Kaihon ja helkynnän tilalle astui pyrkimys sisällön objektiivisuuteen ja muodon kirkkauteen. Neue Gedichte -kokoelman (1907) yhteydessä on puhuttu myös esinerunoudesta: aiheina ovat usein staattiset esineet, joiden kuvaukseen runon retoriikka kuitenkin sisällyttää piilojuonen, usein jopa novellimaisen yllätyksen "jonkin liikahtaessa uuteen asentoon kuvatun sisällä" (Liisa Enwald). Uusia runoja tuo Rilken varhaisen klassikon kokonaisuudessaan ensimmäistä kertaa suomenkielisen lukijan ulottuville Liisa Enwaldin paneutuneena käännöksenä, joka pyrkii tekemään oikeutta alkutekstin "muodon ja kielen puhtaudelle". Mukana on myös alkuperäinen saksankielinen teksti.