Kirjassa tarkastellaan musiikkia - sitä mitä muusikko musisoidessaan tekee ja mitä elävänä äänenä kuunnellaan - eettisesti kumouksellisena käytäntönä: tapana elää mielekästä elämää työstämällä oman ainutkertaisuuden suhdetta jaettuihin merkityksiin. Lähtökohtana on Julia Kristevan (1941-) ja Roland Barthesin (1915-1980) filosofinen käsitys taiteesta tällaisena etiikan käytäntönä sikäli kuin se tiivistyy Kristevan käsitteessä intiimi kumousliike. Samalla kun Kristevan ja Barthesin ajattelu tarjoaa antoisan näkökulman musiikin käytäntöihin, musiikin käytäntöjen tutkiminen vie heidän teoriansa alueelle, jolla avautuu kiinnostavia kysymyksiä äänen, kielen ja merkityksen suhteista musiikissa ja kirjallisuudessa. Kristevan ja Barthesin prosessinomainen käsitys taiteesta haastaa näköaistin hallintaan perustuvaa metafysiikan traditiota ja tuo ääntä ja ruumiillisuutta filosofiaan. Intiimissä kumousliikkeessä korostuu feminiinisen arvo mahdollisuuksien alueena sekä sellainen "naisen työ", jota länsimaisen taidemusiikin tutkimusta pitkään hallinneen järki-, mieli- ja teoskeskeisen paradigman piirissä on väheksytty. Intiimi kumousliike on lakkaamatonta siirtoliikettä aistimusten ja merkkien välillä. Kun musiikki ja muusikon toiminta ymmärretään merkityksenmuodostuksen prosessina, kuten kielikin, kyseinen siirtoliike toimii myös musiikin käytännöissä. Muusikon kumousliikkeet tuo esiin musiikin mahdollisuuksia jäykkien kategorisointien vastustamiseen sekä esimerkiksi liikkuvaisten sukupuolisten ja seksuaalisten identiteettien rakentamiseen ja toteuttamiseen. Muusikko näyttäytyy siinä leikkisänä ja kapinallisena queer-subjektina, joka paitsi toteuttaa liikkuvaisia identiteettejä musiikin käytännöissä myös haastaa vallitsevia asetelmia.