Siirry suoraan sisältöön

Metropoliitta Panteleimonin vanhan hyvän ajan Koskijärvi-sarja saa jatkoa. Vaikka poliisin rouva Elisabet Urhosen elämän peruspilarit järkkyvät, ei hän malta edelleenkään pysyä poissa rikospaikalta – tällä kertaa yhteislyseon käytäviltä. ”Tottapa sitten on myös määrätty, että minun tielleni asetellaan näitä murha-asioita. Kenelle murha, kenelle muuta, sellaista se on.” Eletään 1960-lukua. Elisabet Urhonen on muuttanut Koskijärven kirkonkylästä läheiseen kaupunkiin yhdessä eläkkeelle päässeen poliisimiehensä kanssa, mutta jäänyt yllättäen leskeksi. Hakiessaan paikkaansa uudessa elämäntilanteessa rouva Urhonen päättää liittyä kaupungin kirjapiiriin, jota vetää itsevaltiaan ottein lehtori Tyynelä. Keväinen kokoontuminen peruuntuu, kun yhteislyseon kerhotilasta löytyy ruumis. Murha tuntuu mukailevan Dostojevskin Rikos ja rangaistus -kirjan tapahtumia, mikä vie Elisabet Urhosen epäilykset kirjapiirin jäseniin. Tavoilleen uskollisena Urhonen alkaa tehdä omia tutkimuksiaan rikoksen tiimoilta, mutta ajatukset ovat vaarassa sotkeutua yllättävien huomionosoitusten vuoksi. Viekö tällä kertaa sydän voiton terävästä järjestä? Murha kirjapiirissä on Metropoliitta Panteleimonin neljäs jännitysromaani. Aiemmat ihastusta herättäneet Koskijärvi-sarjan cosy-dekkarit ovat Murha kirkonkylässä (2011), Murha näyttämöllä (2013) sekä Kohtalokas Leningradin-matka (2015).

Tuotekoodi
9789522027498
Paino (kg)
0.27
Pakkauskoko
1 kpl
Valmistusmaa
Suomi

Metropoliitta Panteleimon, Murha kirjapiirissä

28,15 €
  • Ilmainen palautus 30 päivää
  • Ilmainen toimitus Postin nouto­pisteeseen yli 100 € ostoksille.
  • Asiakasomistajalle Bonusta jopa 5 %.

Oletko tyytyväinen tuotetietoihin?

Ovatko tuotetiedot riittävät? Jos tuotetiedoissa on puutteita tai niitä voisi muuten parantaa, anna palautetta.