Mitä ihminen muistaa, mitä lapsuus merkitsee? Lapsuudesta lähdetään ja sinne palataan yhä uudestaan; lapsuus muovaa ihmisen koko elämää. Kallio, Helsingin legendaarinen työläiskaupunginosa 1940-luvulla ja 50-luvun alussa on Hannu Mäkelän lumoavan teoksen perusta. Hannu Mäkelän lapsuus liittyy Kallion korkeimpaan kivitaloon Porthanin- ja Agricolankadun kulmassa. Sodanjälkeisen Suomen elämää varjostaa puute, mitä lapsi ei ymmärrä. Kallion lapsuutta ovat Ebeneserin tarha ja oman pihan kiihkoisa elämä: flaidikset, väittelyt, fektailut miekoilla. Filkka palaa, asfaltti ja pakokaasut tuoksuvat. Opettajan poikaa kiusataan jatkuvasti koulussa ja pihalla.Arkeen liittyvät miehuuskokeet, öihin painajaiset ja unet. Muistoissa Sörkan ranta, hukkumisen kokemus, kirkonrotta, tyttöjen skrobaus ja Flemarin antikvariaatti. Kallion kirjastosta päätyy hujauksessa Eläintarhan ajoihin ja sunnuntain pakollisiin käynteihin isän luona. Maisemaa sävyttävät niin Arinan nonarit kuin Palmu-baarin juopot, Repinin hulluna pidetty poika, pulutädit ja roskisdyykkarit. Vastapainon ja jyrkän kontrastin antavat kesät maalla Kukkian Siikasaaressa. Kesää siivittää jatkuva lukeminen: sanat, joista muodostuvat lauseet, joista syntyvät kirjat. Niistä myös tulee vähitellen aivan keskeinen osa pienen pojan elämää.