Siirry suoraan sisältöön

Rehtori Marketta Paukkunen jäi muutama vuosi sitten eläkkeelle tehtyään pitkän työuran koulumaailmassa. Työskenteleminen aitojen, lahjomattomien ja haasteellisten nuorten kanssa antoi hänelle runsaasti sekä älyllisiä että emotionaalisia haasteita. Tästä työstä lähtemisen Marketta Paukkunen koki vaikeana. Niinpä hän kokosi rehtorivuosiensa parhaat palat kirjaksi, jossa viitekehyksenä ovat hänen viimeisen lukuvuotensa kaksi viimeistä kouluviikkoa. Työntäyteisten päivien ja lähdön haikeuden kuvauksen lomassa kirjoittaja kertoo oppilaiden kanssa koetuista tilanteista, joissa näkyy nuoren ihmisen pyrkimys kasvaa "kunnon ihmiseksi". "Aina on mietittävä, miten puuttua asioihin, jotta pääsee parhaaseen mahdolliseen tulokseen. Miten toimia, jotta nuori ihminen ei nouse vastarintaan, vaan alkaa pikku hiljaa miettiä oman toimintansa mielekkyyttä? Kummankaan osapuolen ei pidä kiistatilanteissa voittaa, vaan hyvä lopputulos on sellainen, että sekä oppilas että opettaja tai rehtori voi tuntea onnistuneensa." Marketta Paukkunen

Tuotekoodi
9789522354174
Paino (kg)
0.108
Pakkauskoko
1 kpl
Valmistusmaa
Suomi

Paukkunen, Mikä siinä oli mukavinta

17,15 €
  • Ilmainen palautus 30 päivää
  • Ilmainen toimitus Postin nouto­pisteeseen yli 100 € ostoksille.
  • Asiakasomistajalle Bonusta jopa 5 %.

Oletko tyytyväinen tuotetietoihin?

Ovatko tuotetiedot riittävät? Jos tuotetiedoissa on puutteita tai niitä voisi muuten parantaa, anna palautetta.