Siirry suoraan sisältöön

Henkimaailma on mukana tässä suuressa tehtävässä sotia ehkäistäessä. Neuvostoliiton hajotessa, Venäjän vakaus ja hallittavuus eivät olleet kansiin kirjoitettuja asioita. Talouselämässä puhuttiin maailmantalouden johtamisesta, josta jo Raamatussa kerrotaan. Pedon 666 piti tulla valtaan johtamaan talouselämää vuosituhannen vaihteen tienoilla ja Venäjän oli tarkoitus hyökätä Suomeen ja Itä-Euroopan kautta Pohjois-Afrikkaan asti, kuten Raamatun pro-fetioissa kerrotaan. Itä-Eurooppa on kautta aikojen ollut epävakaa sotien suhteen ja nyt kirjan tekstistä käy selville, kuinka Itä-Eurooppa rauhoitetaan ja heidän karmaansa jää suorittamatta, kos-ka armo tulee heille avuksi. Tämän rauhanprosessin tiimellyksessä kirjoittajan työnantaja yrittää tehdä hänestä hullua, palkitsemisia anellessa, koska nämä asiat menevät tavallisilta ihmisiltä yli ”lipan”, jotka eivät ymmärrä henkisistä asioista mitään. Näin voi käydä myös Suomessa ”oike-usvaltiossa”, vaikka ei uskoisi. Yhdysvaltain sotaisa presidentti George W. Bush yritetään saa-da ”kuriin”, josta johtui, ettei Suomen presidenttiä enää kutsuttu valtiovierailulle Yhdysvaltoihin. Kirjoittajan henkinen ymmärrys ja tahto, ovat vieneet maapallon henkistä kehitystä eteenpäin. Ilman sitkeää puurtamista useamman osapuolen taholta, emme olisi tässä nyt, joista selvänäkijän osuus oli ratkaiseva.

Myllyharju, Mahtava tehtävä

27,35 €
  • Ilmainen palautus 30 päivää
  • Ilmainen toimitus Postin nouto­pisteeseen yli 100 € ostoksille.
  • Asiakasomistajalle Bonusta jopa 5 %.

Oletko tyytyväinen tuotetietoihin?

Ovatko tuotetiedot riittävät? Jos tuotetiedoissa on puutteita tai niitä voisi muuten parantaa, anna palautetta.