Siirry suoraan sisältöön

Työperäinen maahanmuutto on viime vuosina noussut väestö- ja työvoimapoliittisen keskustelun ehkä kuumimmaksi puheenaiheeksi. Tutkimus ajoittui kuitenkin tilanteeseen, jossa Suomi ja koko maailma ajautuivat syvään laskusuhdanteeseen ja työttömyys kääntyi nopeaan kasvuun. Samalla asenteet maahanmuuttoa kohtaan ovat jyrkentyneet. Mikään ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että ikääntymisestä johtuva työikäisen väestön määrän lasku tulee edelleen jatkumaan, ellei jostakin saada tilalle korvaavaa työvoimaa. Viimeaikaisten laskelmien mukaan koko maahan tarvittaisiin vuosittain noin 10 000 maahanmuuttajaa korvaamaan pienentyvien ikäluokkien aiheuttama työvoimavaje. Maaseudun kannalta tärkein kysymys on, vahvistavatko nämä maahanmuuttajat ensisijaisesti suurten kaupunkiseutujen kasvua, vai voidaanko maaseudun työvoimatarpeita tyydyttää edes osittain maahanmuuttajien avulla. Tässä tutkimuksessa on pyritty selvittämään suomalaisen maaseudun erityispiirteitä maahanmuuton näkökulmasta. Tietoa on kerätty tilastoista, kyselyjen avulla ja maahanmuuttajia haastattelemalla. Kohdealueina on käytetty Varsinais-Suomen ja Etelä-Pohjanmaan maakuntia. Raportin tarkoitus on toimia apuvälineenä kehitettäessä maaseudun maahanmuuttoa suunnitelmalliseksi ja pitkäjänteiseksi toiminnaksi.

Tuotekoodi
9789521053986
Paino (kg)
0.287
Pakkauskoko
1 kpl
Valmistusmaa
Suomi

Saartenoja, Maaseudun maahanmuuttajat

24,75 €
  • Ilmainen palautus 30 päivää
  • Ilmainen toimitus Postin nouto­pisteeseen yli 100 € ostoksille.
  • Asiakasomistajalle Bonusta jopa 5 %.

Oletko tyytyväinen tuotetietoihin?

Ovatko tuotetiedot riittävät? Jos tuotetiedoissa on puutteita tai niitä voisi muuten parantaa, anna palautetta.