Siirry suoraan sisältöön

Prisman Asiakasomistajapäivät ke-su 17.-21.4. verkkokaupassa ja myymälöissä!

Lue lisää

Kaloja tunnetaan maailmassa yli 26 000 lajia. Kalat ovat erittäin tärkeitä paitsi taloudellisesti myös virkistyskalastuksen kohteina ja akvaariohoidokkeina. Kaloista kirjoitetaan jatkuvasti kirjoja, tehdään aikakausjulkaisuja ja kerrotaan television luonto-ohjelmissa. Kalalajeista kertomista on kuitenkin usein vaikeuttanut se, että monilla niistä ei ole ollut suomenkielistä nimeä tai yhtä ja samaa lajia on kutsuttu usealla nimellä. Kalojen nimistön selkeyttämiseksi on Suomen Biologian Seuran Vanamon nimeämä työryhmä laatinut suomenkielisen nimen yli 8 000 tavallisimmalle kalalajille. Nimiluettelossa ovat Suomen luonnonvaraisten kalojen lisäksi meillä viljellyt ja viljelykokeiluissa olevat lajit, elinkeino- ja harrastuskalastuksen kannalta merkitykselliset ulkomaiset kalalajit, EU:n ja OECD:n kalaluetteloiden lajit, lähes kaikki akvaarioissa pidetyt lajit sekä vähintään yksi laji jokaisesta kalaheimosta. Kaikilla heimoilla on suomalainen nimi. Tunnistettavuuden parantamiseksi on kunkin heimon kohdalla piirros tyypillisestä heimon lajista.

Varjo, Maailman kalojen nimet

Asiakasomistajahinta
19,59 €

Normaalihinta 23,05 €

Huomaa pidempi toimitusaika

Tämä kirja on hankintatuote, joten toimitusaika voi olla tavallista pidempi. Arvioitu toimitusaika on noin 1–4 viikkoa.

  • Ilmainen palautus 30 päivää
  • Ilmainen toimitus Postin nouto­pisteeseen yli 100 € ostoksille.
  • Asiakasomistajalle Bonusta jopa 5 %.

Oletko tyytyväinen tuotetietoihin?

Ovatko tuotetiedot riittävät? Jos tuotetiedoissa on puutteita tai niitä voisi muuten parantaa, anna palautetta.